Suora

  • Urheiluruutu

Paavo Nurmi jyräsi IAAF:n nettiäänestyksestä

Yhdeksänkertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi on valittu maailman kaikkien aikojen parhaaksi kestävyysjuoksijaksi Kansainvälisen yleisurheiluiiton (IAAF) järjestämässä äänestyksessä.

urheilu
IAAF:n logo.
Yle

Äänestys toteutettiin yleisöäänestyksenä IAAF:n verkkosivuilla marrraskuun alusta marraskuun loppuun. Paavo Nurmi sai enemmistön kaikista annetuista äänistä 52,74 %. Seuraaviksi äänestettiin Haile Gebrselassie, Kenenisa Bekele ja Emil Zátopek.

Paavo Nurmi voitti vuosina 1920-1928 yhteensä yhdeksän olympiakisojen kultamitalia ja olisi ollut voittajaehdokas vielä vuoden 1932 olympiakisoissakin, mutta joutui ammattilaissäädösten vuoksi tuolloin kansainväliseen kilpailukieltoon.

Nurmi juoksi 22 IAAF:n vahvistamaa maailmanennätystä sekä yhdeksän muuta ME:ksi vahvistamatonta tuolloista ME:tä parempaa tilastotulosta. Sisärataennätyksiä ei IAAF vielä Nurmen aikakaudella vahvistanut, mutta epävirallisia maailmanennätyksiä hallikilpailuissa Nurmi juoksi laajoilla Yhdysvaltain kiertueillaan useita kymmeniä.

Paavo Nurmi edusti koko uransa ajan Turun Urheiluliittoa. Vuonna 1936 hän toimi Berliinin olympiakisoissa Suomen kestävyysjuoksijoiden valmentajana loistavalla menestyksellä suomalaisten saavuttaessa tuolloin kestävyysjuoksuissa kolme kultaista, kolme hopeista ja yhden pronssisen mitalin.

IAAF:n äänestys maailman parhaaksi miespuoliseksi kestävyysjuoksijaksi:

1) Paavo Nurmi 52,74%2) Haile Gebrselassie 30,05%3) Kenenisa Bekele 7,47%4) Emil Zátopek 6,42%Muut yhteensä 3,32%.

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat