Asiantuntija: Suomi uuden tilanteen äärellä

Suomi kohtaa Ruotsin salibandyn kuumassa MM-finaalissa lauantaina klo 16.00. YLE Urheilun asiantuntija Petteri Bergman nostaa ottelusta kolme mielenkiintoista osa-aluetta. Yksi niistä on se, että Suomi on nyt ensimmäistä kertaa loppuottelun ennakkosuosikki.

Kuva: YLE
  1. Ennakkosuosikkina ensimmäistä kertaa

- Uusi tilanne. Suomi on nyt ensimmäistä kertaa ennakkosuosikki MM-finaalissa. Ei suvereenisti, mutta hienokseltaan kuitenkin. Suomi on hallitseva mestari ja otti murskavoiton edellisessä kohtaamisessa Ruotsia vastaan, minkä lisäksi joukkue on todella kokenut ja monipuolinen. Toki kuukauden takaisesta harjoitusottelusta ei voi vetää liian isoja johtopäätöksiä, mutta silti isokysymys on: Miten Suomen joukkue pystyy käsittelemään ennakkosuosikin aseman ja kotiyleisön? Tuoko se ylimääräistä painetta ja tärinää kuten välierässä, vai lisää energiaa ja uskallusta?

Miten hienoinen altavastaajan asema näkyy menestymään tottuneiden ruotsalaisten otteissa? Onko pakkovoitto vai paineeton altavastaajan asema? Ottelun alla Ruotsin valmentaja Göransson pyrki luonnollisesti joka tapauksessa kaatamaan kaikki paineet Suomelle.

  1. Kumpi ottaa aloitteen?

- Ruotsi on aktivoinut omaa peliään edellisistä kisoista, Suomikin on pyrkinyt aika ajoin karvaamaan korkealta. Molempien vahvuudet ovat pallollisessa pelissä. Lähtevätkö joukkueet hakemaan pallonhallintaa aggressiivisella pelillä, vai antaako jompikumpi pallon suosiolla toiselle ja iskee vastaan?

  1. Kuka nousee esille?

- Tiitu nousi jatkoaikamaalillaan viimeksi koko kansan tietoisuuteen ja ikimuistoiseksi sykähdyttäväksi suomalaishetkeksi. Vlle Peltonen tunnetaan hattutempusta Ruotsin verkkoon jääkiekossa. Kuka on tämän päivän ratkaisija? Historiaan jääminen ja ratkaisijan viitta on nyt tarjolla.