Suora

  • Kalevan kisat

Näin pelataan alle 20-vuotiaiden MM-jääkiekko

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisat pelataan 26. joulukuuta-6. tammikuuta Yhdysvaltain Buffalossa ja Niagarassa. Kisoihin osallistuu kymmenen maata, jotka on ensivaiheessa jaettu kahteen alkulohkoon.

urheilu
USA:n Derek Stepan nostaa pokaalin ilmaan nuorten maailmanmestaruuden kunniaksi loppiaisena 2010.
Yle

Alkulohkojen voittajat selviytyvät suoraan välieriin. Kakkonen ja kolmonen hakevat paikkaa mitalipeleihin puolivälierien kautta ja lohkossa neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneet jatkavat pelejään karsintasarjassa, jonka kaksi huonointa putoaa A-sarjasta.

Mestaruutta puolustaa isäntämaa USA, joka katkaisi Kanadan viiden kullan putken viime vuonna Saskatoonissa John Carlsonin finaalin jatkoaikamaalilla. Ruotsi venytti mitaliputkensa kolmen vuoden mittaiseksi nappaamalla pronssin.

A-lohkossa pelaava Suomi lähtee parantamaan viime vuoden viidettä sijaansa. Suomen edellinen mitali on vuoden 2006 puolella päättyneistä kisoista, jolloin Suomi juhli MM-pronssia.

OTTELUOHJELMA

A-LOHKO

USASveitsiSuomiSlovakiaSaksa

26.12. Saksa - Sveitsi klo 19.3027.12. Suomi - USA klo 03.0028.12. Slovakia - Saksa klo 02.00Sveitsi - Suomi klo 19.3029.12. USA - Slovakia klo 03.00Suomi - Saksa klo 22.3030.12. Sveitsi - Slovakia klo 22.0031.12. Saksa - USA klo 02.00Slovakia - Suomi klo 19.30

    1. USA - Sveitsi klo 03.00

B-LOHKO

KanadaRuotsiVenäjäTshekkiNorja

26.12. Venäjä - Kanada klo 23.00Norja - Ruotsi klo 23.0028.12. Tshekki - Norja klo 02.00Kanada - Tshekki klo 23.0029.12. Ruotsi - Venäjä klo 02.00Norja - Kanada klo 19.3030.12. Ruotsi - Tshekki klo 22.0031.12. Venäjä - Norja klo 02.00Kanada - Ruotsi klo 23.00

    1. Tshekki - Venäjä klo 02.00

PUOLIVÄLIERÄT / 2.-3.1.

Ottelu 1 klo 22.30Ottelu 2 klo 02.30

VÄLIERÄT / 3.-4.1.

Ottelu 1 klo 22.30Ottelu 2 klo 02.30

SIJOITUSOTTELU 5-6 / 5.1. klo 02.30

PRONSSIOTTELU / 5.1. klo 22.30

LOPPUOTTELU / 6.1. klo 02.30

KARSINTASARJA

A4B4A5B5

2.1. A4 - B5 klo 22.303.1. B4 - A5 klo 02.304.1. A5 - B5 klo 22.305.1. A4 - B4 klo 02.30

Lähteet: YLE Urheilu

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat