Suomen salibandynaisille nihkeä voitto Puolasta

Suomen naisten salibandymaajoukkue päätti MM-kisojen alkusarjansa Ruotsin Västeråsissa kaatamalla Puolan nihkeääkin nihkeämmin 6-3 (3-0, 0-0, 3-3). Perjantain välierässä Suomi saa vastaansa ylivoimaisen mestarisuosikin Ruotsin.

Puolaa vastaan puolustaja Henna Yläsuo nosti Suomen ottelun seitsemännellä minuutilla johtoon, mutta sitten pyöritys vajosi taas tehottomaksi pallon siirtelyksi, ja vasta Paula Jouhtenen kaukolaukaus erän lopulla lisäsi eroa.

Anna Yli-Kojola sivalsi Elina Enlundin syötöstä taukonumeroiksi 3-0, mutta Suomen peli ei tästä vapautunut vaan toinen erä jäi kokonaan maalittomaksi.

Parhaat pelaajansa vasta päätöserässä kaukaloon heittänyt Puola säikäytti Suomea saman tien nousemalla alle minuutin välein syntyneillä kahdella osumalla maalin päähän ja pakotti Suomen aikalisään.

Se toi tulosta, sillä puolustaja Anu Peltokangas linkosi kaukaa alakulmaan 4-2 ja viimeisellä kympillä Suomen parhaana palkittu Anna Yli-Kojola Peltokankaan ristisyötöstä 5-2.

Puola kavensi vielä kerran ennen kuin Karoliina Kujala nosti loppunumerot maalin kulmalta kaksoissisarensa Elina Kujalan maaliviivan takaa tarjoilemasta syötöstä.

- Väännettiin voitto, mutta kyllähän maalinteko oli taas todella nihkeää, Suomen kakkosvalmentaja Jari Oksanen myönsi.

- Nyt meillä oli noin 50 maalintekopaikkaa, mutta laukauksista yli puolet suuntautui ohi maalin. Maalinteko ei ole ollut vahvuuksiamme koko projektissa eikä täällä kisoissakaan. Siinä vaaditaan lisää henkilökohtaista keskittymistä ja raakaa halua painaa pallo maaliin.

Kolmannen erän huono alku johtui Oksasen mukaan osittain siitä, että vastustaja aktivoitui.

- Meillä jäi keskittyminen koppiin ja samalla Puola pyrki ahneesti vastaiskuihin. Kun olimme pitäneet 40 minuuttia lähinnä palloa toisessa päässä, ei puolustajiemme ja ketjujemme peli ollut siinä kohdin tasapainossa. Aikalisällä muistutettiin keskittymisestä ja huolellisuudesta ja sen jälkeen puristettiinkin taas taululle tarvittava ero.

Salibandyn naisten MM-kisat, Västerås, Ruotsi:

Puola-Suomi 3-6 (0-3, 0-0, 3-3)

  1. erä

0-1 06.34 Henna Yläsuo (Paula Jouhten)

0-2 16.34 Paula Jouhten (Anna Yli-Kojola)

0-3 18.10 Anna Yli-Kojola (Elina Enlund)

  1. erä

Maaliton

  1. erä

1-3 41.18 Magdalena Krzystyniak (Monika Waksmundzka)

2-3 42.14 Agata Kolesinska (Agata Plechan)

2-4 44.15 Anu Peltokangas (Henna Yläsuo)

2-5 53.32 Anna Yli-Kojola (Anu Peltokangas)

3-5 53.52 Klaudia Koszela (Adrianna Kwiecinska)

3-6 56.06 Karoliina Kujala (Elina Kujala)

Lähde: Salibandyliigan tiedotus