1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Seppälä: Hemohes tiedettiin kielletyksi aineeksi

Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä pitää päivänselvänä, että Suomen hiihtojoukkueen valmentajat ja lajipäälliköt tiesivät, että Hemohes (plasmanlaajentaja) kuului kiellettyjen aineiden listalle Lahden vuoden 2001 MM-hiihdoissa.

Urheilu

- Hemohesistä tuli urheilussa kielletty lääkeaine vuoden 2000 alkupuolella. Tieto kulki hitaasti Suomen antidopingtoimikunnalle, mutta Hiihtoliitto tiesi asiasta viimeistään saman vuoden lopulla, Seppälä painotti TV1:n Päivän kasvo -ohjelmassa.

- En tiedä, miksi Hiihtoliitto tilasi ja käytti Hemohesiä Lahden MM-kilpailuissa. On ehkä käynyt niin, että aineen käyttöön luvan antaneet henkilöt eivät tienneet sääntöjä Hemohesin osalta.

Seppälän mukaan Hiihtoliiton lääkäri otti ADT:hen yhteyttä kaksi vuotta ennen Lahden MM-kisoja. Lääkäri halusi tuolloin tietää, minkälaisia dopingtestejä Lahden kisoissa tehtäisiin.

Venäjä tarjosi aktiivisesti kiellettyjä aineita

Entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö on kertonut, että 1990-luvulla Suomella ja Venäjällä oli yhteinen dopingaineiden käyttöön perustunut ohjelma. Seppälä kuvaili tarkasti, minkälaisesta ohjelmasta oli kysymys.

- Venäjä oli siihen aikaan erittäin aktiivinen ja tarjosi suomalaisille erilaisia terveysohjelmia. Heillä oli immunologisia ohjelmia, joiden väitettiin takaavan urheilijoiden pysymisen terveinä. Mutta heillä oli myös farmakologinen ohjelma, jossa liikkui dopingaineita, Seppälä kertoi.

- Venäläiset järjestivät Suomeen erilaisia dopingaineita: kasvuhormonia, testosteronia, epitestosteronia ja bromantaania, joka oli kielletty piriste. Ohjelmaan kuului myös Epo-hormonia, jota tarjottiin urheilijoille juuri ennen arvokisoja ja niiden aikana, Seppälä kuvaili.

Seppälän mukaan on varmaa, että farmakologista ohjelmaa ehdotettiin suomalaisille, mutta varmuutta ei ole siitä, otettiinko tarjous Suomen puolella vastaan.

Piiraiselle puhtaat paperit

Timo Seppälä arvioi, että Kari-Pekka Kyrön viime päivien paljastukset hiihtäjien dopingin käytöstä kuvaavat hyvin lajissa 1990-luvulla vallinnutta todellisuutta.

- Epo-hormonia käytettiin 1990-luvulla ja veren hemoglobiiniarvoja pyrittiin laskemaan. Kyrön puheissa epäilyttävintä on, kuka todella tiesi ja kuka oli vastuussa dopingin käytöstä tehdyissä ratkaisuissa, Seppälä totesi.

Seppälän mukaan tässä vaiheessa varmana tietona voidaan pitää vain sitä, että Lahden MM-kisoissa dopingsääntöjen rikkomisesta tiesivät päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö ja kiellettyjä aineita saaneet urheilijat.

- Näyttää siltä, että Kyrö on pyrkinyt laajentamaan syyllisten joukkoa. Olettaisin, että liiton nykyinen toimitusjohtaja Jari Piirainen ei tiennyt asiasta. Olen keskustellut Piiraisen kanssa niin paljon dopingkysymyksistä, että tiedän hänen asenteensa dopingiin, Seppälä kommentoi.

Lähteet: YLE