Seikkailujuoksija ihastelee silmänräpäyksessä tapahtuvia sääolojen muutoksia

Aamu-TV tavoitti ensimmäisenä ihmisenä yksin Saharan halki juosseen seikkailujuoksijan Jukka Viljasen lentokentältä Mauritaniassa. Viljasen mukaan olosuhteet muuttuivat usein silmänräpäyksessä matkan aikana.

Kuva: Jukka Viljasen nettisivusto

Viljasen 1 609 kilometrin mittainen urakka alkoi 6. tammikuuta, ja hän saapui maaliin toissapäivänä Saharan etelälaidassa Mauritaniassa. Nyt edessä oli matka kotiin.

- Varmaan seuraavaksi tulee nähtyä sitä toista erämaaelementtiä eli lunta. Kyllä täällä oli vielä eilen aikamoisia hiekkamyrskyjä. Sain viimeisen silauksen nyt tälle matkalle, Viljanen kertoi puhelimitse.

Juoksijan viimeinen etappi oli peräti 91 kilometrin pituinen. Viljanen myönsi, että puuduttavan taivaltamisen loppuminen oli helpotus.

- Tietenkin sen 91 kilometrin aikana tuli hirveä nälkä. Menin sen aika paljon nesteellä. En juuri syönyt paljon mitään sen aikana. Oli kova nälkä, mutta nyt olen kyllä tankannut tosi paljon. Olen syönyt sellaisia kolmen lajin päivällisiä ja lounaita, hän sanoi.

Viljanen taittoi matkaa 3-henkisen suomalaisen tukitiimin kanssa. Kokonaisuudessaan urakasta jäi mieleen erityisesti yksi asia.

- Se oli sääolojen muutokset, jotka tapahtuvat ihan silmänräpäyksessä. Tyynestä kelistä tulee yhtäkkiä myrskyisä ja tietenkin päinvastoin. Sellaiset herättivät meidän kaikkien huomion, ja se oli hienoa, tuumi Viljanen.

Hän on juossut ääriolosuhteissa ympäri maailmaa, mutta Saharan halki taivaltaminen nousi haastavuudessaan kärkeen. Viljasen seikkailut jatkuvat näillä näkymin lähivuosina.

- Kyllä minä varmaan tänä vuonna alan jo suunnitella sitä seuraavaa. Pitäisin ihmeellisenä, jollen kahden vuoden kuluttua olisi jossakin päin jotakin kivaa autiomaata taas koluamassa.