Suora

  • Urheiluruutu
  • Lentopallon EM, Turkki - Valko-Venäjä
  • Urheiluruutu
  • Rytmisen MM, vanteen ja pallon loppukilpailut

"Mustan viivan" lumous haihtui

Soulin olympiakisat olivat maailmanhistoriallisesti merkittävät, koska ne olivat viimeiset, joissa Neuvostoliitto ja DDR olivat mukana.

urheilu
Arto Teronen
Yle

Lähestyttäessä seuraavia kisoja Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto aloitti hajoamisensa. Barcelonassa vuonna 1992 neuvostourheilijat esiintyivät IVY:n (Itsenäisten valtioiden yhteisö) tunnuksen alla, Saksat jo yhteisellä joukkueella.

Soulissa vuonna 1988 kaikki oli kuitenkin vielä entisellään. Harva jos kukaan pystyi ennustamaan, että kylmän sodan loppuminen olisi enää joidenkin vuosien päässä. Neuvostoliitto kahmi eniten mitaleja (132), DDR 30 vähemmän. USA putosi kolmanneksi 94 mitalillaan. Moskovan ja Los Angelesin boikottien jälkeen suurvallat olivat jälleen mukana samoissa olympiakisoissa, joihin kutsut nyt lähetti KOK isäntäkaupungin sijasta.

Vieläkään ei halukkaita kisajärjestäjiä vuodeksi 1988 ollut liikaa, ainoastaan kaksi. Äänestyksessä seitsemän vuotta ennen kisoja, elettiin yhä epävarmaa aikaa ja Soulin lisäksi ainoastaan Japanin Nagoya oli kilpailemassa isännyydestä, jonka Soul sai selvästi äänin 52 - 27. Los Angelesin kisojen jälkeen olympiaboikotit alkoivat kuitenkin mennä pois muodista, olivathan suurvallat saaneet ärhennellä kumpikin vuorollaan. Soulissa oli yhtäkkiä mukana 160 kansakuntaa, mutta kokonaan boikotilta ei kuitenkaan säästytty.

Yrityksiä tehtiin myös Pohjois-Korean saamiseksi mukaan kisoihin lähinnä Kuuban presidentin Fidel Castron aloitteesta. Pohjois-Korea olisi halunnut järjestää osan lajeista, yksitoista kaikkiaan 23:sta, lisäksi erilliset avajaiset ja päättäjäiset, jollaisista joukkotapahtumissa siellä oli ja on kokemusta. Lopulta neuvotteluissa tarjottiin 5-6 lajia Pohjois-Korealla, mutta se oli liian vähän ja sillä selvä.

Edelleen virallisesti sotatilassa Etelä-Korean kanssa ollut Pohjois-Korea ei kisoihin sitten tullut. Sen myötä pois jäivät myös Kuuba, Madagascar, Seychellit, Etiopia, Nicaragua ja Albania, joka teki kisaennätyksen boikotoimalla neljännen kerran kisoja putkeen. Urheilijoita Souliin saapui reilut 8000, mutta media täräytti jo reilusti ohi – yli 11 000 tiedonvälittäjää.

Soulin järjestäjät tekivät myös kaikkensa, että media viihtyisi ja maailma saisi positiivisen kuvan sinänsä aika jyrkästä paikallisesta demokratiasta. Esimerkiksi varmaan kelpaa Urheilulehden pienen ryhmän saapuminen Souliin iltahämärissä Tokion kautta. Karppisen Laurin kanssa aika ihmeissämme mietittiin minne lentokentältä pitäisi lähteä, kun silmiin sattui nuoren tytön kantama pitkä keppi, joka päähän oli vaakasuoraan liimattu isojen kirjaimien tulitus ARTOANTTIKULLERVOTERONEN! Pakkohan se oli muistoksi pyytää.

Satasen musta viiva

Joku kyseli aikaisemmin mitä eri olympiakisoista on jäänyt erityisesti mieleen. Soulista jäi paljonkin, koska Soulin kisat olivat erinomaiset, yhdet parhaista, jos niiden sujuvuus ja järjestelyt otetaan puntariin. Mielipide on subjektiivinen, mutta tiedän, että samalla tavalla kokivat monet. Urheilusta puhuttaessa, mielen on jäänyt miesten sadan metrin juoksu, kaikesta huolimatta.

Carl Lewisin ja Ben Johnsonin kohtaaminen synnytti jo ennakolta valtavia jännitteitä. Pystyisikö Johnson toistamiseen vuoden 1987 MM-kilpailujen jälkeen nöyryyttämään Lewisia? Roomassa Johnson oli voittanut ME-ajalla 9,83 ja Lewis oli syyttänyt häntä tappioistaan milloin varaslähtöä milloin dopingia. Voin yhä kokea tunnemuistissa sen tiheän odotuksen ilmapiirin, joka Soulissa tunki joka huokoseen ennen juoksua.

Lewis oli voittanut loukkaantumisten haittaaman Johnsonin ennen kisoja elokuussa Zürichissä ja julistanut, että kultamitali on varma, hän ei koskaan enää häviä Johnsonille. Vastakkainasettelu oli kuin odoteltaessa tulivuoren purkausta siitäkin huolimatta, että alkuerissä Johnson vaikutti ”hitaalta” ja pääsi puolivälieristä jatkoon vasta nopeimpana ajan perusteella. Jostain käsittämättömästä syystä olin saanut paikan aivan alarivistä maalin kohdalta venezuelalaisten radiomiesten vierestä. Kahteen mieheen he huusivat nauhuriin hengittämättä puolituntia jo ennen kilpailua.

Ben Johnson tuli kuin raketti, Lewisin ilme viivan lähestyessä on tunnettu Johnsonin ylittäessä käsi pystyssä viivan jälleen ME-ajassa, silloin aivan uskomattomassa 9,79. Kokemus oli käsittämättömän ainutlaatuinen ja on yhä sitä riippumatta siitä mitä jälkeenpäin tapahtui. Lehteen laadin keskiaukeaman, jonka otsikkona oli ”Jos Johnson ja Lewis yhdistettäisiin, satasella näkyisin vain musta viiva”!

Vajaa kolme päivää myöhemmin heräsin mediakylän kerrostalossa bambuverhojen takana kun Lauri tuli sanomaan, että Johnson on kärähtänyt hormoneista. Pidin sitä huonona yrityksenä pilata vapaapäivä, lehti oli juuri menossa kiinni Suomessa ja kaikki tehty. Vaan tottahan se oli. Seuraava järkytys sitten Vainion ja Los Angelesin päivien.

Järkytys siksi, että alkoi se keskiaukeama harmittaa. Onneksi oli vielä muutama tunti aikaa ja oivalsin, että Etelä-Koreassa olympiaohjelmaa suorana lähettänyt USA:n ”sotilaskanava” on varmaan ajan tasalla. Kanavalla oli tosi hyvää ohjelmaa kuten kaksi mainosta: aamupäivällä kanavalla pyöri yhdysvaltalaisille tarkoitettu mainos ”Join the Navy”, jossa kehotettiin liittymään laivastoon. Joskus 14:n jälkeen mainoksen luonne muuttui tyyliin ”Stay Navy” eli, että pysy hitossa laivastossa. Se oli hauskaa, pestit vaikuttivat lyhytaikaisilta.

Kanavalla seurattiin Johnsonia lentokoneeseen saakka. Sain kaikki mahdolliset haastattelut ja enemmänkin ja ehdin laatia jutun. ”Musta viiva”- keskiaukeamalle laitettiin Suomessa mustat henkselit ja keskellä negana uusi juttu mitä todella tapahtui. Se oli loistavaa. Toivoin todella, ettei USA:n laivastolla olisi koskaan rekrytointiongelmia.

Korjus ja viimeinen heitto

Suomelle Soulin kisojen menestys oli vaatimaton, kun oli taas niitä kansakuntiakin enemmän. Harri Koskela paini hopeaa ja Tapio Sipilä pronssia, Seppo Räty sinkautti keihäänsä jälleen olympiamitalille, nyt pronssille. Yksikkösoudun valtias Pertti Karppinen yritti yhä, mutta vetovälit eivät enää riittäneet. Sijoitus oli seitsemäs.

Soul oli viimeinen arvokilpailu myös toiselle ikonille Edwin Mosesille, jonka uskomattoman 122 perättäistä voittoa käsittäneen sarjan Danny Harris oli lopettanut jo kesäkuun 4. kisoja edeltävänä vuonna. Soulissa Moses vielä yritti, mutta joutui taipumaan pronssille, vaikka juoksi paremman ajan kuin kertaakaan olympiakisoissa. Sitten oli vielä tämä nuorena, vain 38-vuiotiaana epilepsiakohtauksen aiheuttamaan tukehtumiseen kuollut Flo-Jo, Florence Griffith-Joyner. Hän juoksi Soulissa uskomattoman ME:n 200 metrillä 21,34. Carl Lewis syytti naista myöhemmin dopingin käytöstä, mutta niinhän Lewis syytti monia muitakin. Minulle on aina jäänyt epäselväksi muistetaanko Flo-Jo paremmin noista juoksuistaan vai pitkistä kynsistään. Veikkaan kynsiä.

Silloin vielä voimassa ollutta sarjaa ”ainakin yksi kulta Suomellekin” jatkoi keihäänheittäjä Tapio Korjus, joka lienee edelleen ainoa heti voiton jälkeen mittamiehiä onnitellut keihään heittäjä. Vähän tuo voitto tuli jopa kepulikonstein, koska Korjuksen jalkaa kävivät välillä kohentamassa suomalaiset lääkärit, joiden ei missään nimessä pitänyt päästä kentän puolelle. Kaikkeen valmis Nitti Nuuttila harhautti kuitenkin poliiseja kerta kaikkiaan, Korjuksen reisi piikitettiin, jäädytettiin ja teipattiin. Huilattuaan pari kierrosta suomalainen viimeisellään nakkasi olympiakultaa.

Satuin olemaan paikalla myös kun USA:n häkellyttävän taitava uimahyppääjä Greg Louganis voitti ponnahduslaudalla, vaikka löi yhdessä hypyssä päänsä volttien jälkeen lautaan ja läsähti veteen lähes pisteittä siitä hypystä. Ylivoima oli musertavaa. Louganis muuten tiesi jo silloin olevansa HIV-positiivinen, mutta siihen aikaan siitä ei ollut tapana kovin laajasti kertoilla. Voimme vain kuvitella mitä olisi tapahtunut, jos muut hyppääjät olisivat saaneet sen selville; ei silloin tiedetty, ettei moinen vedessä tartu

Aika tilanne oli myös nyrkkeilykehässä, kun korealaisen Jong Il Byun häviötuomioon tyytymätön Etelä-Korean päävalmentaja nousi kehään solvaamaan tuomaria ja sai tukea kisojen turvallisuuspäälliköltä, joka kävi varmuuden välttämiseksi mätkäisemässä tuomaria turpaan. Hävinnyt nyrkkeilijä istui toista tuntia kehässä murehtimassa ja hallin henkilökunta sammutti solidaarisena valot. Urheilu oli siinä kohdassa todella vakavaa.

Surinamilaisesta Anthony Nestystä tuli ensimmäinen musta uinnin henkilökohtainen olympiavoittaja. Hän kukisti kisojen uintikuninkaan USA:n Matt Biondin ja katkaisi tämän yrityksen ainakin sivuta Mark Spitzin seitsemän kultamitalin ennätystä. Biondi sai tyytyä viiteen. DDR:n Christa Luding-Rothenburgista tuli taas ensimmäinen urheilija, joka on voittanut mitaleja sekä talvi- että kesäkisoissa – samana vuonna. Sellaiseksi Calgaryssa pikaluistelun kultaa ja Soulissa pyöräilyhopeaa ottanut Christa myös jää, sillä vuonna 1992 siihen ei kukaan pystynyt, eikä sen jälkeen ole enää samana vuonna molempia olympiakisoja järjestetty.

Ja tapahtui paljon muutakin kuten aina olympiakisoissa. Myös suorituspaikkojen ulkopuolella, koska Soul siihen aikaan oli aika edullinen ostospaikka, josta sai vaikka mitä merkkituotteita kuten ”maailman aidoimpia väärennettyjä Rolex-kelloja” kuten muuan myyjä mainosti yritystään. Minulle jäi mieleen miten eräs sinnikäs alan asiantuntija yritti myydä kovin pienen näköisiä ”Diorin” teepaitoja vakuuttamalla, että ”van sais sööl, fit ool, nou ploplem sööl!

Niitä en ostanut, enkä syönyt koiraa. Ainakaan tietoisesti.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat