Suora

  • FIFAn jalkapallon naisten MM päivän kooste

Lindström kolmas nuorten MM-kisoissa

urheilu

Nuorten MM-hiihtojen mäkikilpailusta kehkeytyi lauantaina Itävallan Saalfeldenissä toisen luokan farssi. Sää kiusasi kilpailua ja kilpailijoita niin, ettei tasapuolisista oloista voinut juuri puhua.

Suomalaisittain kilpailu sujui tyydyttävästi. Veli-Matti Lindström piti Suomen mitalikannassa. Hän jakoi kolmannen sijan Itävallan Stefan Kaiserin kanssa, kun hyppäsi 97 ja 72 metriä.

Ensimmäisellä kierroksella vauhtia oli alusta alkaen liikaa. Kun lisäksi tuulen suunta vaihteli reilusta vastaisesta reiluun myötätuuleen, hypyille kertyi mittaa reilusti tai vähän vähemmän. Toiselle kierrokselle lähtölavaa alennettiin, mutta kun samalla alkoi sataa lunta, hyppyjen pituudet romahtivat.

Sikäli kilpailussa "toteutui" kohtuullisuus, että maailmanmestaruuden voitti suosikkeihin kuulunut Japanin Kazuki Nishishita (239 p). Hän ponnisti K85-mäessä 98 ja 78 metriä. Toisaalta kisan oikullisesta luonteesta kertoo se, että hopeaa voitti slovakialainen yhdistetyn mies Michal Psenko (229 p). Psenko pääsi toisella kierroksella toisena kahdesta miehestä nauttimaan vastatuulesta, ja nousi 84 metrin hypyn ansiosta palkintopallille.

Itävaltalaiset yrittivät keskeyttää kisan ennen toista kierrosta. Jos kisa olisi keskeytetty olisi Nishisita voittanut, 15-vuotias Lindström sijoittunut toiseksi ja Itävallan Martin Koch kolmanneksi.

Suomen joukkueen valmentaja Jarkko Saapunki oli tyytyväinen siitä, että joukkue säilyi mitalikannassa.

- Tulokset oli pieni pettymys. Odotin, että joka jätkä olisi ollut kymmenen joukossa. Mutta olot olivat, mitä olivat, Saapunki arvioi.

Matti Hautamäki oli 13:s, Pekka Salminen 19:s ja Jani Mylläri 20:s. Hautamäen hypyt olivat 90 ja 72, Salmisen 89,5 ja 68 sekä Myllärin 83 ja 78 metriä. Mylläri hyppäsi ensikierroksella takatuuleen, eikä Salmisellakaan ollut kovin hyvä rako. Salminen oli viidentenä ja Hautamäki 8:ntena ensikierroksen jälkeen.

- Harmittaahan tämä, mutta pettymykseen ei ole hirveästi aihetta, kun tiedostaa olot, Saapunki arvioi.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat