Suora

  • Rakkauden ja särkyneiden unelmien korut
  • Urheiluruutu

Torino jakaa kisat yhdeksälle alueelle

urheilu

Pohjois-Italiassa sijaitsevan Torinon suunniteltu kisabudjetti on noin 810 miljoonaa dollaria eli 4,6 mrd mk. Torinon kisat jakautuvat yhdeksälle eri alueelle. Sionissa kisaisännyyden karkaaminen oli valtava pettymys.

Jääkiekko ja muut jäälajit järjestetään itse kaupungissa. Pohjoismaiset hiihtolajit ovat Pragelaton alueella, noin tunnin ajomatkan päässä Torinosta.

Alppilajit järjestetään Sestrieressä, noin 70 kilometrin päässä Torinosta. Sestrieressä järjestettiin vuoden 1997 alppihiihdon MM-kilpailut.

Torino on kuuluisa mm. Juventuksen futisjoukkueesta ja autoteollisuudesta.

Iloa ja ihmetystä

Italialaiset olivat iloisia tai jopa ihmeissään kuultuaan Torinon saaneen talvikisat järjestettäväkseen.

- Täytyy myöntää, että yllätyin hieman, Alberto Tomba kertoi kuultuaan uutisen.

- Meille tämä oli suuri unelma. Nyt se on todellisuutta, Torinon pormestari Valentino Castellani, sanoi.

- Tämä on Torinon historian suurin päivä, Torinon hakemuksen vastaava Evelina Castellani, riemuitsi.

Italia haki kesäolympialaisia Roomaan vuodeksi 2004, mutta Ateena veti pitemmän korren.

Sionille suuri shokki

Pettymys oli suuri Sionin kaupunginaukiolla, kun noin 7 000 ihmistä kuuli, ettei kaupunki olekaan olympiaisäntä.

Kaupunkilaiset vihelsivät ja buuasivat kuultuaan äänestystuloksen.

- Urheilu ei voittanut vaan raha, pettynyt sionilainen, tokaisi.

- Olemme erittäin pettyneitä. Meillä oli paras hakemus, valtuutettu Jean-Raphael Fontannaz kertoi.

Sion haki kisoja kolmatta ja ehkä viimeistä kertaa. Kisoja haettiin myös vuosiksi 1976 ja 2002. Nyt hakemuksella oli ensimmäistä kertaa koko kansan tuki.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat