Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n alkukilpailu
  • Uimahyppyjen MM, miesten 10 m:n välierät

Mäkikotkat kisaavat edustuspaikoista

urheilu

Seitsemän osakilpailun turneelle nimettävät mäkikotkat antavat näyttöjä nykykunnostaan tiistaina ja keskiviikkona Kuopiossa järjestettävissä kilpailuissa.

Seitsemän osakilpailun turneelle nimettävät mäkikotkat antavat näyttöjä nykykunnostaan tiistaina ja keskiviikkona Kuopiossa järjestettävissä kilpailuissa.

Puijolla hypätään tiistai-iltana K90- ja seuraavana iltana K120-mäestä. Kilpailujen lopputuloksilla on Kojonkosken mukaan paljon painoa, kun kiertueen joukkue nimetään.

- Karsinta on ehkä liian kova ilmaisu. Pikemminkin voidaan puhua katsastuksista. Kilpailujen ohella hyppääjiä tarkkaillaan myös harjoituksissa, Kojonkoski kertoi maanantaina.

Katsastuksissa 37 mäkimiestä

Puijon katsastuksiin on ilmoittautunut 37 mäkimiestä. GP-sarjaan osallistuu kahdeksan suomalaista.

Mäkihyppyjoukkue lähtee kesäkiertueelle 4. elokuuta. Ensimmäinen kilpailu hypätään 7. elokuuta Hinterzartenissa Saksassa.

Ryhmä myös leireilee Keski-Euroopassa ja palaa Suomeen 23. elokuuta. Kojonkosken mukaan kiertueella ei ole suuria kilpailullisia tavoitteita, vaan pääpaino on harjoittelussa.

Kojonkosken maajoukkueleireillä on kesän aikana ollut mukana yksitoista mäkikotkaa. Porukka on jaettu vanhoihin ja nuoriin hyppääjiin.

Kokeneiden kaartiin kuuluvat Janne Ahonen, Risto Jussilainen, Tami Kiuru, Mika Laitinen ja Jani Soininen. Nuorten haastajien ryhmässä ovat Jussi ja Matti Hautamäki, Lauri Hakola, Ville Kantee, Jani Mylläri sekä Pekka Salminen.

A-maajoukkueeseen 6-8 hyppääjää

Talveksi kootaan Kojonkosken mukaan A-maajoukkue, jossa on kuudesta kahdeksaan hyppääjää. Päävalmentajan erityistarkkailussa ovat ryhmien ulkopuolella olevat Toni Nieminen ja Janne Väätäinen.

- Lisäksi meillä on erittäin hyvä nuorten maajoukkue. Sieltä nousee tulevaisuudessa uusia hyppääjiä edustusryhmään. Ei ehkä vielä ensi talvena, mutta jo seuraavana, Kojonkoski totesi.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat