Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Painin MM, Kreikkalais-roomalainen paini
  • Painin MM, Kreikkalais-roomalainen paini
  • Painin MM: Kreikkalais-roomalainen paini
  • Lentopallon EM, Venäjä - Suomi
  • Urheiluruutu

KOK:n tutkimus: doping on urheilussa laajalle levinnyttä

urheilu

Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n tutkimus on osoittanut, että kiellettyjen aineiden käyttö on hyvin laajalle levinnyttä huippu-urheilussa. Ruotsin suurin aamulehti Dagens Nyheter pääsi käsiksi KOK:n salaiseen tutkimukseen ja kirjoitti siitä torstain numerossaan.

Kelkkailu, painonnosto ja baseball olivat näkyvimmin syntilistalla. Lajeissa oli vuoden 1997 tilannetta tutkailleessa tutkimuksessa eniten doping-käryjä.

Dagens Nyheterin mukaan kaksi vuotta sitten ympäri maailman suoritetuissa 69 404 doping-testissä kävi käry yhteensä 1 090 kertaa. Tämä merkitsi, että keskimäärin 1,57 prosenttia testeistä johti positiiviseen tulokseen.

Tilastokärjessä oli kelkkailu 3,27 prosentilla. Kelkkailussa on hyötyä suuresta lihasmassasta, jota tarvitaan lajille ominaisessa tärkeässä lähtötapahtumassa.

Toisena tilastoissa löytyi usein nk. "likaiseksi urheiluksi" määritelty painonnosto, jossa suoritettiin 4 400 testiä. Kiinnijäämisprosentti oli 3,16. Baseballin kokeissa kiinni jäi puolestaan 2,85 prosenttia testatuista.

Muita yllättävän korkealle kohonneita dopingin saastuttamia lajeja olivat jousiammunta ja purjehdus. Paljon parjatussa pyöräilyssä 9 771 testiä tuottivat testaajille 2,77-prosenttisen saaliin.

Yleisurheilussa 1,29 urheilijaa sadasta jäivät kiinni n. 16 000 suoritetussa tarkastuksesta. Jalkapalloilijat olivat urheilijoista kuuliaisimpien joukossa: vain 0,61 prosenttia testeistä johti jatkokäsittelyyn.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat