Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Hännisen herkkyys hakoteillä

urheilu

Pikaluistelija Janne Hänninen ihmettelee edelleen vauhdin saloja. Lauantaina Buttessa Montanassa alkaneessa sprintterien maailmancupin kilpailussa hänen luistimensa liukuivat odotettua nihkeämminen kuten kauden aiemmissakin kilpailuissa.

Hänninen oli 500 metrillä 12:s ajalla 36,89 ja 1000 metrillä kymmenes ajalla 1.12,42. Hänen tavoitteensa ovat yli sekunnin päässä.

Butten kisojen ensimmäisen päivän voittajat olivat odotetut. Lyhemmällä matkalla kanadalainen Jeremy Wotherspoon jakoi voiton japanilaisen Hiroyasu Shimizun kanssa ajalla 35,51. Hollantilainen Jan Bos oli kolmas 36 sekunnin alittaja ja sijoittui kolmanneksi.

Tuhannella metrillä Wotherspoonin vauhti riitti voittoon ja loppuaikaan 1.10,44. Myös hänen joukkuetoverinsa Mike Ireland ja hollantilainen Jakko Jan Leeuwang pääsivät alle 1:11:n ja ottivat seuraavat tilat.

Maailmancup jatkuu Buttessa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa. Sprintterit virittelevät jo vauhtiaan viiden viikon kuluttua pidettäviä MM-kisoja varten.

Calgaryn hallissa harjoittelevan Hännisen ongelmina alkukaudesta ovat olleet verkkainen aloitus ja epävarma kaarreluistelu. Lähiviikkoina hän yrittää hioa sekä kuntonsa että tekniikkansa kimakkaan MM-viritykseen valmentajansa Jack Waltersin kanssa.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat