Tanja Kari hiihti kolmannen kultamitalinsa

urheilu

Tanja Kari vastasi parhaasta suomalaismenestyksestä perjantaina Sveitsin Crans Montanassa päättyneissä vammaisten MM-hiihdoissa. Kari hiihti päätöspäivänä kolmannen henkilökohtaisen kultamitalinsa, kun hän voitti 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun.

Kari oli jälleen ylivoimainen, sillä hopealle hiihtänyt Norjan Siw Ventengen jäi yli viisi minuuttia.

- MM-kisojen tavoite oli asetettu tällä matkalle, ja onnistuin mainiosti. Myös muut matkat menivät nappiin, liikuntavammaisten sarjassa kilpaillut Kari kertoi kolmen kultamitalin ja viestihopean urakastaan.

Perjantain muita suomalaisia mitalisteja olivat Jarmo Ollanketo ja Teuvo Ojala. Ollanketo sivakoi hopeaa näkövammaisten miesten 20 kilometrillä. Ojala täydensi MM-kisojen mitalisaaliinsa värisuoraksi ottamalla pronssia miesten 15 kilometrin kelkkahiihdossa. Heikki Vesanto sijoittui samassa luokassa viidenneksi.

Vesannon lisäksi pistesijoille ylsi suomalaisista Kalervo Pieksämäki, joka sijoittui alaraajavammaisten luokassa kuudenneksi 20 kilometrillä.

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat