Suora

  • Urheiluruutu

Lakanen ja Anttila suunnistivat mestareiksi

urheilu

Länsiuusimaalaisen Deltan Jani Lakanen ja Tampereen Pyrinnön Liisa Anttila voittivat suunnistuksen normaalimatkan Suomen mestaruuden sunnuntaina Nilsiässä. Lakanen uusi viimevuotisen ykkössijan, Anttila puolestaan palasi tällä matkalla kultakantaan viiden vuoden tauon jälkeen.

Liisa Anttila ei ollut maalissa edes kovin väsynyt.

Miesten 13,3 kilometrillä kaksoisvoitto meni Lakasille, sillä Jonne otti hopeaa noin kolme minuuttia veljeään hitaammalla ajalla. Veljekset suunnistivat samaa matkaa aina kahdeksannelta rastilta saakka.

Pronssin vei kisojen suurin yllättäjä, ensimmäistä vuotta miesten sarjassa kilpaileva kauniaislaisen OK77:n Svante Nilsson. Hän jäi vain kolme sekuntia hopeasta.

Lietolaisen MS Parman Petteri Muukkonen sijoittui neljänneksi, Deltan Samuli Launiainen viidenneksi ja Tampereen Pyrinnön Jouni Kahelin kuudenneksi.

Karsinnassa vauhdikkaasti juossut, viikolla flunssasta kärsinyt oululaisen SK Pohjantähden Pasi Ikonen jätti kilpailun kesken.

Naisilla hieman tasaisempaa

Naisten mestaruudesta 8,0 kilometrin radalla käytiin miehiä tiukempi kamppailu, sillä mestaruutta puolustanut Turun Suunnistajien sveitsiläinen Vroni König-Salmi jäi Anttilasta vain 41 sekuntia.

Pronssille suunnisti normaalimatkan MM-hopeamitalisti, Espoon Suunnan Marika Mikkola voittajaa noin 2,5 minuuttia hitaammalla ajalla.

Liedon Parman Reeta-Mari Kolkkalan oli tyytyminen neljänteen sijaan vajaa kolme minuuttia kärjestä. Joensuulaisen Kalevan Rastin Johanna Asklöf oli viides minuuttia hitaammalla ajalla kuin Kolkkala ja Liedon Anniina Paronen kuudes yhdeksän sekuntia Asklöfistä.

Kisan koko kärkikuusikko osallistui MM-kisoihin, joten yllätyksiä ei tullut.

Nilsiän Tahkovuoden maasto osoittautui niin suunnistuksellisesti kuin fyysisesti vaativaksi, ja varsinkin pienipiirteisillä alueilla vauhdikas juoksu oli virheitten estämiseksi korvattava hölkällä tai peräti kävelyllä.

STT

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat