Suora

  • DreamHack Masters Spring 2020
  • Urheiluruutu

Tuomareita hyllylle rytmisen MM-kisoissa

urheilu

Rytmisen kilpavoimistelun MM-kisoissa New Orleansissa on neljä arvostelutuomaria hyllytetty oman joukkueen suosimisen takia. Suosimiset ehtivät vaikuttaa loppukilpailujen joukkueisiin.

Voimisteluliitto on kiinnittänyt arvosteluun liittyviin ongelmiin huomiota jo muutaman vuoden ajan.

Kansainvälisen voimisteluliiton edustaja kertoi, että syynä olivat tuomarien tekemät merkittävät virheet kisojen kahtena ensimmäisenä kisapäivänä perjantaina ja lauantaina.

Tuomarit, joista yksi oli kreikkalainen Efi Pantazidou, eivät saaneet osallistua sunnuntain loppukilpailujen tuomarointiin. Omien suosiminen oli kuitenkin jo vaikuttanut siihen, ketkä pääsivät alkukilpailuista välineiden loppukilpailuun.

Kreikkalaisen ohella tuomaritehtävät loppuivat Valko-Venäjän Larisa Lukjanenkolta, Brasilian Marcie Lourencolta ja Etelä-Korean Shin-Ja Choilta. Varoituksen saivat Kiinan Zaizhen Diao ja Bulgarian Damida Veltsheva. Toisesta varoituksesta joutuu hyllylle.

Kaikilla rangaistuilla on valitusoikeus. Rangaistukset perustuivat kilpailuista otettujen videonauhojen rutiinitarkistukseen.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Voimisteluliitto on puuttunut tuomarointiin. Vuoden 1999 EM-kisojen tapahtumien jälkeen usea tuomari joutui hyllylle.

STT-AP-YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat