1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Ahde ei enää ehdolla SLU:n hallitukseen

Salibandyliiton puheenjohtaja Matti Ahde, 56, ei ole enää ehdolla Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n SLU:n hallitukseen. Ahde toimi SLU:n varapuheenjohtajana TUL:n mandaatilla järjestön alkuvuodet 1993-97.

Matti Ahde.

Tänä syksynä hän pyrki hallitukseen lajiliittojen edustajana. Ehdollepanovaliokunta Ilkka Kanervan johdolla ei häntä kuitenkaan esittänyt tehtävään keskiviikkona. Torstaina tuli ilmoitus Ahteen vetäytymisestä ehdokkuudesta. SLU:n syyskokous Mikkelissä 29. ja 30. marraskuuta on vaalikokous.

Lajiliittojen erovuoroisten neljälle paikalle oli kuusi ehdokasta. Heistä päädyttiin esittämään jatkoaikaa kolmikolle varapuheenjohtaja Tarja Mäki-Punto (lentopallo), Tuija Brax (koripallo) ja Jorma Hyytiä (hiihto). Mailapelien edustaja Timo Laitinen (sulkapallo) ei enää ollut käytettävissä.

Hänen paikalleen esitetään Jyrki Hämäläistä (pesäpallo). Ehdolle asettelussa jäi ilmoittautuneista Ahteen lisäksi ehdottamatta Peter Eriksson (pöytätennis).

Kervinen aina SLU:n hallituksessa

Muille mandaattipaikoille oli kullekin vain yksi ehdokas: ainoana koko 9-vuotisen SLU-historian hallituksessa istunut Birgitta Kervinen (TUL), Olympiakomitean Jouko Purontanen ja Kainuun Liikunnan Pekka Räihä (aluejärjestöt) kaikki jatkamaan sekä uutena Suomen Kehitysvammaisten Liikunnan ja Urheilun Kaisu Laasonen (erityisryhmät). Laasonen korvaisi Suvi Helasen, joka ei enää ollut ehdolla.

Toimikunnan esitys ei sido jäsenjärjestöjä, vaan syyskokouksessa voi tehdä muitakin esityksiä. Puheenjohtaja Kanerva muistutti, että toimikunnan tehtävänä oli valmistella syyskokoukselle esitys, jossa voidaan tasapainoisesti ottaa huomioon niin alueellinen, järjestöllinen kuin sukupuoltenkin keskinäinen suhde.

Keskeistä ehdokkaita arvioitaessa on Kanervan mukaan luonnollisesti myös pätevyys ja kokemus.

SLU:ta kolme vuotta johtanut Carl-Olaf Homén on erovuorossa vuoden 2003 lopussa. Hallituksessa jatkavat lajiliittojen edustajista Pekka Hämäläinen (jalkapallo), Hilkka Järvinen (ampumaurheilu), Kanerva (yleisurheilu) sekä Jerkko Mäkelä (aikido). TUL:n Kalevi Olin, kuntoliikuntajärjestöjen Liisa Lähdesmäki, koululais- ja opiskelijaliikuntajärjestöjen Arja Jääskeläinen sekä ruotsinkielisten liikuntajärjestöjen Patrik Limnell eivät ole myöskään erovuorossa.

STT-YLE