F1:ssä luovuttiin 107 prosentin säännöstä

urheilu

Kansainvälinen autoliitto FIA on vahvistanut formula ykkösten uuden yhden kierroksen aika-ajon säännökset. Uusien sääntöjen mukaan ns. 107 prosentin sääntö on poistunut, joten myös kuljettajat joiden kierrosaika ei mahdu 107 prosentin sisään paalupaikka-ajasta pääsevät kisaan mukaan.

F1-kausi alkaa 9. maaliskuuta.

Maaliskuun 9. päivä alkavalla kaudella aika-ajot ajetaan perjantaina ja lauantaina. Tosin perjantain aika-ajon tarkoituksena on vain lauantain aika-ajon järjestyksen selvittäminen.

Lauantain aika-ajossa kuljettajalla on 30 sekuntia aikaa ilmaantua radalle sen jälkeen, kun hänelle näytetään vihreää valoa. Se puolestaan syttyy, kun edellinen kuljettaja on aloittanut nopean kierroksensa. Jos kuljettajaa ei kuuluu radalle puolessa minuutissa, hän ei voi enää yrittää uudelleen, vaan lähtee kisaan lähtöruudukon hänniltä.

Aika-ajon jälkeen autot palaavat varikolle, jossa ne punnitaan ja suljetaan ns. parc ferme -alueelle.

Autoille voi aika-ajon jälkeen tehdä vain pieniä tarkistuksia. Polttoaineen lisääminen on kielletty eikä renkaita voi vaihtaa ennen sunnuntain starttia ellei sää muutu oleellisesti, kuivasta vesisateeksi tai päinvastoin.

FIA on vahvistanut myös, että vara-auton käyttö on mahdollista, jos tallin jomman kumman kuljettajan auto rikkoutuu sen verran perusteellisesti, ettei sen korjaaminen ole mahdollista. Jos auto rikkoutuu kisan pysäyttämistä vaativassa onnettomuudessa kahden ensimmäisen kisakierroksen aikana, vara-autoa voi käyttää, jos alkuperäistä autoa ei saada kuntoon ennen kisan uudelleenkäynnistymistä.

Uudet säännöt kieltävät myös autojen peittelemisen varikolla elleivät tulipalon vaara tai muut syyt sitä ehdottomasti vaadi. Monet huipputallit ovat peitelleet autoja estääkseen kilpailijoitaan valokuvaamasta joitakin autojen teknisiä yksityiskohtia.

STT

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat