Suora

  • Jalkapallon Italian cup, puolivälierä AC Milan - Torino.

Naisleijonat jälleen Venäjää edellä

urheilu

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue nujersi Venäjän myös Kuusankoskella torstaina. Keskiviikkona Vierumäellä tullut 3-2-voitto sai jatkoa 2-1-voitolla.

Suomen maalit tekivät Oona Parviainen ja Vilma Tarvainen. Suomen joukkueen päävalmentaja Hannu Saintula piti suojattiensa esitystä huomattavasti parempana kuin keskiviikkona Vierumäellä.

- Eilen (keskiviikkona) oli nihkeää. Nyt oli paikkoja ratkaista, Saintula sanoi.

Suomi lähti ensimmäiseen erään vauhdikkaasti ja sai luotua paikkoja. Laukauksia oli paljon, mutta maalinteossa joukkue onnistui vain kerran, kun Parviainen viimeisteli ottelun avausmaalin.

- Venäjä puolustaa tosi hyvin ja heillä on tosi hyvä maalivahti, Saintula kehui.

Venäjä pääsi pelaamaan kolme kertaa ylivoimalla, mutta Suomi pelasi alivoimalla tarkasti. Ainoaksi jääneen maalinsa Venäjä teki toisessa erässä alivoimalla.

- Emme pystyneet vielä löytämään tehokkuutta ylivoimapeliin, Saintula kertoi.

Pelaajista Saintula nosti esille hyökkääjä Mari Saarisen, sekä joukkueen nuoret ensikertalaiset, joita päävalmentaja kehui muun muassa energisyydestä.

MM-kisoihin valmistautuessaan Suomi kohtaa Venäjän vielä perjantaina. Pelipaikka vaihtuu Mäntsälään.

STT-YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat