Ojaniemi oppinut ennaltaehkäisevän harjoittelun merkityksen

Kymmenottelija Jaakko Ojaniemi on saanut osansa urheilijaa rassaavista vammoista. Vuosi 2000 meni pilalle loukkaantumisen takia. Viime kesää varjosti nivusvamma, joka leikattiin syksyllä. Ojaniemi, 23, on oppinut raskaimman kautta, kuinka tärkeää vammojen ennaltaehkäisy on.

Jaakko Ojaniemi.

Hänen terveydenhuoltotiimiinsä kuuluvat lääkäri Aki Hintsa, valmentaja Pentti Poikus ja viime syksystä asti mukana ollut fysioterapeutti Merja Soanjärvi. Yhteistyö on syventynyt kaiken aikaa.

- Tulee aiempaa herkemmin kysyttyä lääkäriltä tai fysioterapeutilta, pitäisikö jostain kolotuksesta olla huolissaan, Ojaniemi sanoi keskiviikkona Olympiakomitean tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Soanjärven mukaan on ollut kiva huomata, kuinka urheilija haluaa oppia uutta. Tiedotustilaisuudessa fysioterapeutti ei ehtinyt edes päättää lausettaan, kun Ojaniemi jo korjasi istuma-asentoaan. Tuolilla "röhnöttäminen" kun ei edistä urheilijankaan oloa.

- Kun valmentaja on mukana, hänkin saa tiedon tukiharjoittelun tarpeista, Soanjärvi valotti.

Vammoja ehkäiseviä harjoitteita Ojaniemi tekee nykyään päivittäin, ja valmentaja Poikuksen mukaan tukiharjoitteet edistävät selvästi myös ottelijan lajiharjoittelua.

Ojaniemi sijoittui 2002 EM-kisoissa viidenneksi pistein 8192. Seuraavan kauden pilannut nivusvamma johtui valmentajan mukaan pääosin siitä, ettei Münchenin kisojen jälkeen kiinnitetty tarpeeksi huomiota ennaltaehkäisevään toimintaan.

Uuteen kauteen Ojaniemi lähtee taas toiveikkaana. Hän on kohta lähdössä leirille Ateenaan ja ottelee kauden ensimmäisen täyden ottelunsa moniottelun Mekassa Itävallan Götzisissä 29.-30. toukokuuta. Olympialaisten A-raja on 8000 pistettä.

STT