Olympiajoukkueen virusinfektio kurissa

Suomen olympiajoukkueessa kytenyt virusinfektio on kurissa. Joukkueen ylilääkäri Aki Hintsa kertoi maanantaina, että sairastaneilla oireet ovat helpottaneet eikä uusia tapauksia ole ilmaantunut.

- Tilanne näyttää tällä hetkellä lupaavalta. Jos tämä menisi tällä ohi, pääsisimme säikähdyksellä. Ja nyt koputetaan puuta, Hintsa sanoi.

Hintsa kertoi, että selkeimmin viruksen oireita oli pikajuoksija Johanna Mannisella. Myös uimari Jarno Pihlava sekä yleisurheilijat Tiia Hautala, Heli Koivula-Kruger ja Kirsi Mykkänen kärsivät oireista.

- Tämähän oli sellainen lieväoireinen ja sellaiselta vaikuttaa yhä, Hintsa sanoi.

Virus muokkasi olympiajoukkueen majoitusjärjestelyt niin, että lajinsa urheilleet ja lajiensa alkua odottelevat eroteltiin toisistaan. Joukkueen tilantarvetta helpotettiin myös sillä, että eräät kilpailunsa käyneet urheilijat lähtivät suunniteltua aikaisemmin kotimatkalle.

- Tänään (maanantaina) lähti muutamia, joiden ei tarvinnut täällä jatkaa. Saimme hieman lisää huoneita. Nyt on helpompi hengittää, Hintsa sanoi.

Kotimatkaansa aikaistivat ainakin sulkapalloilijat Kasperi Salo, Antti Viitikko ja Anu Weckström, joka lähti jo lauantaina. Alunperin Salon, Viitikon ja Weckströmin paluu oli varattu keskiviikoksi. Uimareista Eeva Saarinen ja Hanna-Maria Seppälä lähtivät myös maanantaina.

YLE-STT