Suora

  • Elävä arkisto esittää
  • Närbild
  • Erään kirjan elinkaari
  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018

Rodokhlebov kiilasi MM-joukkueeseen

Viime syksynä Suomen kansalaisuuden saanut Valeri Rodokhlebov kiilasi sunnuntaisella takaa-ajon Suomen mestaruudellaan Oberstdorfin MM-joukkueeseen. Rodokhlebov, 32, on edustanut aiempaa kotimaataan Venäjää kolmissa nuorten MM-hiihdoissa, mutta aikuisten tasolla maailmanmestaruuskilpailut ovat hänen ensimmäisensä.

urheilu

- Yritän yllättää itseni MM-kisoissa, Rodokhlebov kiteytti tavoitteensa Oberstdorfin MM-laduille.

Päävalmentaja Reijo Jylhä muistutti, ettei Rodokhlebov suinkaan päässyt MM-joukkueeseen vain yhden SM-kultamitalin ansiosta. Hänen kotimaisten kilpailujensa tulokset ovat olleet vakuuttavia, vaikka marraskuun lopussa Kuusamon maailmancupissa meno ei vielä ollutkaan parhaimmillaan. Vauhti löytyi kuitenkin ajoissa, ja minuutin erolla napattu SM-kulta oli sunnuntaina kova näyttö.

- Tuollaisella vauhdilla olisi taisteltu maailmancupissa sijoista 10-15. Kisan viides hävisi hänelle jo 2.52, päävalmentaja ihasteli Rodokhlebov sunnuntain tuloskuntoa.

Ennen Rodokhlebov valintaa Hiihtoliitto joutui pikaisesti selvittämään Obestdorfista, voidaanko kisajoukkueeseen nimetä hiihtäjä, jonka nimi ei ollut viime maanantaina MM-kisajärjestäjille alustavasti ilmoitetussa listassa. Siihen sai nimetä 12 miestä ja 12 naista. Kun lupa Saksasta

SM-takaa-ajon aikana tuli, Hiihtoliitto oli valmis valitsemaan Svetogorskista kotoisin olevan hiihtäjän MM-joukkueeseen. Meriittejä miehellä on ennestäänkin, sillä hän muun muassa voitti vuonna 1995 Venäjän 50 kilometrin hiihdon mestaruuden.

Kuuden mitalin tavoite

Rodohlebovin lisäksi Suomen hiihtoliitto valitsi MM-kisoihin 15 muuta hiihtäjää. Joukkue tavoittelee syksyllä asetettujen tavoitteiden mukaan kuutta mitalia. Hiihdon tavoitteesta naisten kontolla on kaksi henkilökohtaista mitalia ja kaksi viestimitalia, kun miesten pitäisi saavuttaa yksi henkilökohtainen ja yksi viestimitali.

- Naisissa haussa on menestystä ja miehissä haluamme osoittaa, että olemme tulossa kohti maailman kärkeä, Jylhä summasi.

Naisten joukkueeseen kuuluvat Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Lassila, Mona-Liisa Malvalehto, Pirjo Manninen, Aino-Kaisa Saarinen, Annmari Viljanmaa ja Kirsi Välimaa. Naishiihtäjät urakoivat useissa MM-lajeissa, sillä periaatteessa vain Viljanmaa keskittyy yhteen lajiin, 26. helmikuuta hiihdettävälle perinteisen hiihtotavan 30 kilometrille.

- Olin merkinnyt tämän hiihdon kalenteriini jo hyvissä ajoin. Hienoa, että unelma toteutuu, vaikka alkukausi oli vaikea, syyskuun alusta pitkälle syksyyn säären rasitusmurtumasta kärsinyt Viljanmaa kertoi.

Miesten MM-joukkueen muodostavat Sami Jauhojärvi, Jari Joutsen, Teemu Kattilakoski, Keijo Kurttila, Juha Lallukka, Lauri Pyykönen, Olli Ohtonen, Valeri Rodokhlebov ja Tero Similä. Heistä sprinttimiehiä ovat Joutsen, Kurttila ja Pyykönen.

- Sprintti perinteisellä hiihtotavalla on ensi kertaa arvokisojen lajina. Se muuttaa sprintin perinteistä tulosluetteloa, sillä esimerkiksi Italiasta eikä oikein Saksastakaan löydy perinteisen sprinttimiehiä, Jylhä valoi uskoa

menestykseen.

Lähteet: STT-YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat