Yleisurheilun MM-kisojen lisenssituotteita myydään miljoonilla

Yleisurheilun elokuisten MM-kilpailujen ympärillä pyörii monenlaista taloudellista toimintaa. Helsinkiin kerääntyvän yleisön kannalta niistä näkyvimpiin kuuluu monenmoisten oheistuotteiden myynti. Kyse ei ole mistään nappikaupasta, vaikka pinssejä onkin myynnissä.

- Kisamyynnin budjetti on minimissäänkin pari miljoonaa euroa, lisenssituotekaupasta päävastuussa olevan GoodGame Oy:n myyntipäällikkö Esa Holmberg kertoo.

- Jos käytetään esimerkkinä jääkiekon vuoden 2003 MM-kilpailuja, jotka olivat meidän kannaltamme mittaluokaltaan suunnilleen saman luokan tapahtuma, siellä palveltiin 56 000 ostavaa asiakasta. Uskomme tässä tapahtumassa päästävän vähintään samaan.

Laaja valikoima

Lisenssituotteita valmistavat yritykset ovat pyrkineet siihen, että tuotevalikoima on laaja ja monipuolinen. Tästä Holmberg kertoo GoodGamen saaneen kiitosta parin vuoden takaisten jääkiekon MM-kilpailujen yhteydessä.

- Näillä näkymin eri tuotteita tulee olemaan toistasataa. Jos vielä jaotellaan niin, että esimerkiksi eri paitamallien eri värit lasketaan erikseen, taitaa olla lähes 200 tuotetta kaiken kaikkiaan, Holmberg sanoo.

Suurin menekki lienee samoilla tuotteilla kuin yleensäkin urheilun suurtapahtumien yhteydessä.

- Varmaankin perinteinen linja tulee säilymään. En usko että ihan tähtituotteita nousee yllättäen, vaikka joka kisoissa aina joku tuote yllättää. Erilaiset päähineet, lähinnä lippisosasto, ovat varmasti suosittuja, ja samoin erilaiset aiheeseen liittyvät T-paidat. Pinssit ovat erittäin suuressa suosiossa keräilijöiden ja yritysten keskuudessa, Holmberg luettelee.

Lisäksi hän nostaa esille avaimenperien tapaiset pikkutavarat sekä kisamaskottiin liittyvät tuotteet, kuten pehmolelut. Ne ovat perinteisiä tuliaistuotteita.

Erikoisuuksiakin valikoimasta löytyy: pukumies voi hankkia MM-kalvosinnapit, tietokonenörtti tai toimistotyöläinen hiirimaton, golfaaja golf-setin ja katsomoon kannustamaan aikova kaikkea peruukista ja lipuista räikkään.

Uusi idea on Holmbergin mukaan kisapaikkaan, Olympiastadioniin, liittyvä mallisto. Myytävänä on perinteisten pinssien ja T-paitojen lisäksi muun muassa stadionin pienoismalli.

Taustalla kotimaisia yrityksiä

Lukuunottamatta japanilaista urheiluvaatevalmistajaa Mizunoa, joka on myös yksi MM-kilpailujen virallisista sponsoreista, lisenssituotteiden takana on suomalaisia yrityksiä. Esimerkiksi Marja Kurki toimittaa huivit ja kravatit ja Rahapaja Insignia korut, vapaa-ajan paidat taas tulevat kuopiolaiselta Petritexiltä. Osa tuotteista valmistetaan kuitenkin ulkomailla.

- Toki on muutamia sellaisia tuotteita, joita joko ei tehdä Suomessa tai ne ovat täällä poikkeuksellisen kalliita, Holmberg perustelee. Valikoimassa on silti myös paljon täysin kotimaista, kuten visakoivuiset kynät ja Iittalan lasituotteet.

Lisenssituotteiden lopullisella myyntihinnalla on monta jakajaa. Hintaan sisältyvät muun muassa valmistuskulut, tuotteen valmistaneen yrityksen kate, jälleenmyyjän osuus, kisojen järjestelytoimikunnan provisio sekä tietenkin verottajan osuus arvonlisäveron muodossa. Tuotevalikoima tarvitsee myös siunauksen kisojen markkinointioikeuksien haltijalta, japanilaiselta mediayhtiöltä Dentsulta.