1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Into North cupin salibandyjoukkueet varmistuneet

Toista kertaa Joensuussa järjestettävään InTo North Cupiin osallistuu salibandyn kärkijoukkueet viidestä maasta; Suomesta, Ruotsista, Tshekistä, Sveitsistä ja Venäjältä. Turnaus pelataan 1.-4. syyskuuta.

Kansainvälisistä joukkueista turnaukseen osallistuvat mm. Storvreta IBK (SWE), joka sijoittui viime kaudella pronssille Elitserienissä. Joukkue on saanut tälle kaudelle riveihinsä moninkertaiset Elitserienin pistepörssivoittajat Mika Kohosen ja Johan Anderssonin sekä viime kauden pistepörssin voittajan David Blombergin.

Ennakkoarvioissa Storvreta IBK on ylivoimainen voittajasuosikki tulevan kauden Elitserieniin. Viime vuoden turnauksessa mukana olleiden UHC Alligator Malans (SUI) ja FBC Pepino Ostrava (CZE) kokemusten mukaan InTo North Cup on erinomainen tapahtuma kohdata kansainvälisiä joukkueita ennen kauden alkua.

18 000 euron palkinnot tuovat turnaukseen myös rahallisen porkkanan Kotimaisista joukkueista turnaukseen osallistuvat mm. Suomen mestari SSV, hopealle sijoittunut Happee ja Josba.

- Tapahtuma on kovatasoisin Suomessa tänä vuonna järjestettävä salibandyturnaus, toteaa kilpailujohtaja Aki Lindroos.

- On mielenkiintoista seurata, kuinka Josban uusi vahvistunut joukkue saa kotikentällään pelin toimimaan. Luvassa on äärimmäisen tiukkoja ja korkeatasoisia otteluita neljän päivän ajan, Lindroos jatkaa.