Ringa Junnila SKLU:n johtoon

Suomen Kehitysvammaisten Liikunnan ja Urheilun liittokokous valitsi puheenjohtajakseen Ringa Junnilan (o.s. Ropo) seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

- Tehtävä on vaativa, enkä ryhdy siihen hetken mielenjohteesta. Sydämeni ei saanut rauhaa, kun minulle esitettiin pyyntö asettua ehdokkaaksi, entinen pituushyppääjä Junnila kertoi.

Junnilan perheen esikoispojalla oli Downin oireyhtymä. Hän menehtyi vajaan kahden vuoden iässä vuonna 1999.

- Urheilu on paljon enemmän kuin mitä media kertoo tai mitä itse olemme paikan päällä saaneet nähdä. Itse urheilijalle se on ennen kaikkea elämäntapa, intohimon kohde ja luova tapahtuma, josta yleensä seuraa mielihyvän tunteita ja hyvässä kunnossa oleva keho. Tämän kaiken liikunta ja urheilukin voi tarjota kaikille sitä harrastaville, myös kehitysvammaisille.

- Työ ei tule olemaan helppoa, mutta uskon pieniin askeleisiin. Suvaitsevaisuus lisääntyy, mutta sen myönteiseen prosessiin ei saa tuudittautua. Työtä on tehtävä entistäkin voimakkaammin, jotta kehitysvammaisten ääni saadaan kuuluviin, Junnila päätti.