Suora

  • Rallin MM, mahtava rallikausi 2018
  • Ruhpolding, miesten pikakilpailu
  • Sykähdyttävin urheiluhetki

Nieminen turnausvoittoon Aucklandissa

Jarkko Nieminen otti kautta aikain ensimmäisenä suomalaisena turnausvoiton ammattilaistenniksen ATP-kiertueella Aucklandissa Uudessa-Seelannissa. Seitsemänneksi sijoitettu Nieminen kukisti palkintoarvoltaan 430 000 dollarin turnauksen loppuottelussa viidenneksi sijoitetun Kroatian Mario Ancicin lukemin 6-2, 6-2.

urheilu

- On vaikeaa kuvailla tunteita ensimmäisen turnausvoiton jälkeen. Tuntuukivalta vihdoin saada se pääpotti, onnellinen Nieminen sanoi.

- Asetin ennen kauden alkamista yhdeksi päätavoitteistani turnausvoiton. Tuntuu upealta, kun saavutin sen jo vuoden toisella viikolla.

Nieminen hallitsi uransa viidettä ATP-turnauksen finaalia alusta loppuun.

  • Yritin taistella jokaisesta pisteestä. En ottanut mitään paineita.

Avauserässä suomalainen mursi Ancicin (ATP-21) syötön kahdesti siirtyen ensin 2-1-johtoon ja hetkeä myöhemmin 5-2-johtoon. Avauserä kesti lopulta vain 28 minuuttia.

Toisessa erässä Nieminen mursi kroatialaisen syötön viidennessä pelissä siirtyen 3-2-johtoon. Heti perään hän mursi Ancicin syötön toistamiseen ja iski taululle lukemiksi 5-2.

- Olin itse asiassa yllättynyt, miten helposti se meni. Pyrin pitämään pelin yksinkertaisena ja Ancicin takalinjoilla, ettei hän pääsisi hyökkäämään. Sain lisää itseluottamusta, kun huomasin, että taktiikka puree, Nieminen kuvaili.

Niemisen syöttö kulki läpi 61 minuuttia kestäneen finaalin mahtavasti, sillä Ancicille tarjoutui mahdollisuus syötönmurtoon ainoastaan toisen erän neljännessä pelissä. Suomalainen hallitsi kuitenkin hermonsa ja vei pelin lopulta nimiinsä.

Ottelun alkaminen viivästyi vajaalla tunnilla sadekuuron takia, mutta se ei Niemisen keskittymistä häirinnyt. Pelaajat olivat kentällä lämmittelemässä, kun taivaalta alkoi ripotella vettä.

- Se on sama molemmille pelaajille. Tietysti piti uudestaan laittaa kova latinki päälle, kun vihdoin päästiin aloittamaan.

Ancicin, 21, valmentaja Fredrik Rosengren teki ennen myös Niemisen kanssa yhteistyötä. Ruotsalaisvalmentajan yhteinen taival Niemisen kanssa kesti kesästä 2003 aina lokakuuhun 2004 saakka. Rosengren on valmentanut Ancicia viime vuoden elokuusta alkaen.

Isot palkintorahat

Alkuvuodesta Nieminen on ollut loistavassa vireessä, sillä kuluvalla kaudella kahdeksasta ottelusta on kertynyt peräti seitsemän voittoa. Viime viikolla Nieminen selviytyi Adelaidessa puolivälieriin asti.

- Jo pitkään on tuntunut siltä, että peli olisi tarpeeksi hyvää turnausvoittoon. Monta kertaa aiemmin voittaminen on ollut niin pienestä kiinni.

Nieminen vakuutti, ettei perjantain kolmieräinen välierätrilleri belgialaista Olivier Rochusta vastaan haitannut finaalisuoritusta.

- Alussa yritin vain keskittyä siihen, että jalat pysyisivät liikkeellä. Ottelu oli aivan erilainen kuin välierämatsi, jossa oli kova tempo. Tänään yritin vain ottaa vauhtia pois.

Nieminen kuittasi turnausvoitosta palkintorahoja 48 600 USA:n dollaria. Nieminen noussee turnausvoiton ansiosta reilusti myös maanantaina julkaistavalla maailmanlistalla. Parhaimmillaan suomalainen on ollut sijalla 27 heinäkuussa 2003.

Niemisestä tuli Tukholmassa lokakuussa 2001 ensimmäinen suomalainen, joka pelasi varsinaisen ATP-turnauksen loppuottelussa. Vuonna 1981 Leo Palin tosin ylsi Sofian gp-turnauksen loppuotteluun, mutta nykyvertailussa Bulgarian hallimestaruuskisa olisi haastajakiertueen tasoa, koska se olivain 50 000 dollarin arvoinen. Palin hävisi ottelun Ricky Meyerille.

Nousukunnossa Australian avoimiin

Niemisen otteet lupaavat hyvää maanantaina alkavaa kauden ensimmäistä grand slam -turnausta Australian avointa mestaruuskilpailua ajatellen. Helsinkiläinen kohtaa turnauksen avauskierroksella australialaisen Mark Kimmichin (ATP-312). Parhaimmillaan Nieminen on selviytynyt Australian avoimissa kolmannelle kierrokselle vuosina 2003 ja 2005.

- Parempaa itseluottamusta ei voisi olla tällä hetkellä, mutta siellä kohtaan varmasti nälkäisen vastustajan. Kimmich viihtyy takarajan tuntumassa ja on pelannut hyvin viime aikoina. Hän on voittanut pienempiä kilpailuja, Nieminen kuvaili vastustajaansa.

Viime kaudella Nieminen selviytyi ensimmäisenä suomalaisena grand slam -turnauksen puolivälieriin Yhdysvaltain avoimissa. Tuolloin hän joutui taipumaan Australian Lleyton Hewittille viiden erän taistelun jälkeen.

Lähteet: YLE-STT

Suosittelemme

Tuoreimmat