Suora

  • Dota 2: The International
  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Esteratsastuksen joukkuekilpailu
  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Kouluratsastuksen Grand Prix special
  • Este- ja kouluratsastuksen EM: Esteratsastuksen joukkuekilpailu
  • Rallin MM, Saksa, ennakko

Väisäsen vaparilla avausvoitto Jarolle

Jalkapalloliigan jumbokamppailu Pietarsaaren Jaron ja Kuopion Palloseuran välillä tarjosi reilulle kahdelle tuhannelle katsojalle yleisölle tarkkaa oman maalin varjelua ja ankaraa yritystä kaksinkamppailuissa että maalien edustoilla.

urheilu

Kamppailun ainoa osuma nähtiin vartin kohdalla. Jaro sai vaparin noin 18 metristä hieman keskeltä oikealle. Pallon takana olivat Piracaia ja Ville Väisänen.

Kukaan ei odottanut, että laukaisija olisi Väisänen. Hän sen kuitenkin laukoi ja tykittikin tarkasti, muurin ohi tarkasti oikeaan alakulmaan.

- Tämä oli valmentajan määräys. Hän sanoi, että vedät ensimmäisen vapaapotkun, mistä on suora vetomahdollisuus. Näin muurin ja tolpan välissä tyhjän aukon. Vedin kovaa, ja kun pallo meni juuri sitä reittiä mitä yritin, kertoi Jarossa topparina ensimmäisen pelinsä otellut Väisänen.

KuPS:n palkittu maalivahti Roope Reinikainen manaili, kun ei saanut kättään kunnolla eteen:

- Surkeaa, kun tuollainen maali ratkaisee pelin. Ehdin saada käden eteen, mutten saanut riittävän pitävää otetta, ranne antoi periksi, Reinikainen kommentoi takaiskua.

Molemmilla joukkueilla oli mahdollisuudet useampaan maaliin, mutta kummallakin on tällä hetkellä viimeistelijöistä pula. Hyvistäkään paikoista ei palloa saada rysään.

KuPS:n paras tasoituspaikka oli parikymmentä minuuttia ennen loppua. Kymmenkunta minuuttia aiemmin vaihdosta tulleelle Aki Sipilälle aukeni yllättävä avopaikka. 20-vuotias nuorukainen asetteli puolisen sekuntia liikaa ja ottelun kaikki ykköspytyt vienyt Väisänen ehti pelastamaan maaliviivalta.

- Voi perhana. Olisi pitänyt vetää vaan suoraan kärsällä, Sipilä tuskaili.

Jaron valmentaja Keijo Paananen kehui koko miehistöään ja Väisäsen maalia sekä vihdoin auennutta voittotiliä:

- Ville pelasi muutenkin hienosti. KuPS:n kärki Miikka Oinonen ei ole helppo pidettävä, mutta siinäkin Väisänen onnistui.

KuPS-luotsi Juha Malinen ei myöntänyt olevansa vielä huolissaan, vaikka kuuden pelin jälkeen heillä on vain kaksi tasapeliä.

- KuPS on kasvattajaseura. Tällä miehistöllä mennään loppuun asti. Liigacupin voiton jälkeen olen havainnut joukkueessa hieman levottomuutta.

- En moiti meidän hyökkääjiä, vaan hyökkäyspeliä. Sen pitäisi lähteä jo keskikentältä, Malinen sanoi.

Jaro hankki Sarajärven

Jaron puheenjohtaja Timo Kuusisto ilmoitti eilen pelin jälkeen, että joukkue on tehnyt helatorstaina loppukauden mittaisen sopimuksen vasemman laitapakin tontilla parhaiten viihtyvän Jani Sarajärven, 27, kanssa.

Sarajärvi aloitti liigauransa VPS:ssa kuusi vuotta sitten. Kaudeksi 2003 hän siirtyi jo kuopattuun Allianssiin.

Sarajärvi on 176-senttinen. Hän on pelannut kaikkiaan 127 liigaottelua ja viimeistellyt niissä seitsemän maalia.

Lähteet: STT

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat