Koe uusi yle.fi

Suora

  • Minneapolis

Janne Lahtela ja Henna Raita lopettivat uransa

Kumparelaskussa kaiken mahdollisen voittanut Janne Lahtela ja pujottelussa vuosikaudet kovalla kansainvälisellä tasolla kilpaillut Henna Raita ovat lopettaneet kilpauransa.

urheilu

Sekä Lahtela, 32, että Raita, 31, kertoivat vähitellen kypsyneistä päätöksistään Suomen hiihtoliiton alppi- ja freestylemaajoukkueiden kesäpäivässä Helsingissä.

Salt Lake Cityssä 2002 olympiakultaa voittanut Lahtela totesi 17 vuoden maailmancupien kiertämisen riittävän. Torinon olympialaisten jälkeinen aika muodostui lopettamisen paikaksi vähitellen, ilman sen kummempaa dramatiikkaa.

- Enää ei tarvitse rasittaa niin paljon, ei tarvitse golfkentällä miettiä, onko sen päivän treenit nyt tehty, Lahtela naureskeli aktiiviuran jälkeistä elämäänsä miettiessään.Vaikka aktiiviura loppui, urheilu ja maailmanmatkailu eivät.

- Lähden Japaniin viikoksi, käyn sen jälkeen Suomessa ja menen sitten Kanadaan, Sveitsiin ja Australiaan. Olen ulkomailla harjoitellessani vetänyt leirejä ja menen morjestamaan kavereita, Lahtela paljasti kesäsuunnitelmiaan.

- Aika pitkälle samoissa merkeissä kesä menee kuin ennenkin, Lahtela naurahti ja arvelee jatkavansa jollain tapaa lajin parissakin.

Raita yritti välttää liian hätiköityjä päätöksiä. Kun lopettamispäätös on kevään kuluessa tehty, Raidalla on hyvä mieli.

- Vielä on vähän auki (mitä teen), tekemistä kyllä riittää. Opiskeluja varmaan ainakin, Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa opiskeleva Raita sanoo.

Valmentajaksi Raita ei mieli, mutta haluaisi olla jollain tavalla mukana naisalppihiihdon suomalaisen tulevaisuuden parissa.

- Tietoa ja taitoa kuitenkin on, joten kokisin, että olisi korteni kekoon kannettavana, Raita miettii.

Leipälajissaan pujottelussa Raita sijoittui maailmancupissa parhaimmillaan kahdesti kuudenneksi ja oli arvokisoissa parhaimmillaan Salt Lake Cityn olympialaisissa, jossa hän oli kahdeksas.

Uusi leirikohde Argentiinassa

Vaikka Raita ja Lahtela lopettivatkin, molempien lajien maajoukkueisiin jäi tukku menestyjiä ja tulevia menestyjiä. Alppilajien lajijohtaja Janne Leskinen kertoi iloisena, että tällä hetkellä maajoukkuelaskijoista kenelläkään ei ole harjoittelua rajoittavia vaivoja. Alppihiihtäjillä valmentautuminen Åren MM-kisojen kuorruttamaan talveen jatkuu tutuin kuvioin, pientä uutta löytyy naisten leirisuunnitelmista.

- Naiset menevät tänä vuonna todennäköisesti elokuussa Argentiinan Ushuaiaan leirille. Miehissä Kalle (Palander) ja Sami (Uotila) ovat vielä toipumassa (polvileikkauksistaan), joten päätettiin olla täällä lähialueella Keski-Euroopassa. Naisten leiri avaa kuitenkin mahdollisesti jatkossa leiripaikan Ushuaiassa miehillekin, Leskinen kertoi.

Lähteet: STT-YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat