Gahmberg ja Donner ensimmäiseen SM-osakilpailuvoittoon

Janne Gahmberg ja Kristoffer Donner purjehtivat ensimmäiseen 49er-luokan SM-osakilpailuvoittoon perjantaina Hangossa. Kauden viidennessä osakilpailussa Gahmberg ja Donner ohittivat hallitsevat Suomen mestarit Tom Lönnqvistin ja Jakob Granqvistin toisella myötätuuliosuudella.

- Olimme etukäteen suunnitelleet ohituksen ja se onnistui, Donner selvensi.

Toiseksi purjehtineet ja sarjaa johtavat Lönnqvist ja Granqvist kertoivat lähteneensä hyvin latautuneena finaaliin huonosti sujuneiden karsintojen jälkeen.

- Finaaliin on helpompi latautua, kun on huonoja lähtöjä takana kuin niin, että olisi voittanut kaikki karsinnat, Lönnqvist tuumaili.

Kolmanneksi nousseet Janne Uusi-Autti ja Kalle Bask hävisivät taistelun paremmista sijoista lähdössä tapahtuneeseen arviointivirheeseen. Kippari Uusi-Autti luuli veneen varastaneen ja palasi takaisin lähtölinjalle. Vene pääsi viimeisenä liikkeelle, mutta nousi sija sijalta kolmanneksi.

- Matka ei riittänyt parempaan sijoitukseen, mutta takaa on helppo tulla, kun sieltä näkee tuulet muita veneitä paremmin, Uusi-Autti totesi.

Kauden kuudes osakilpailu purjehditaan lauantaina Hangossa.

YLE-STT