Kolme viime vuoden mestaria loukkaantuneena poissa Kalevan kisoista

Viime vuoden Suomen mestareista kaikki kolmea lukuun ottamatta saapuvat Jyväskylään Kalevan kisoihin ensi viikonloppuna. Loukkaantumisten vuoksi poissa ovat miesten 100 metrin mestari Markus Pöyhönen, naisten 5000 ja 10000 metrin kaksoismestari Annemari Sandell-Hyvärinen ja naisten 100 metrin aitajuoksun mestari Hanna Korell.

urheilu

Lisäksi kaksi viimevuotista naisten juoksulajien mestaria jättää puolustamatta mestaruuttaan, koska keskittyy tällä kertaa toiselle matkalle. Viimevuotinen 200 ja 400 metrin mestari Kirsi Mykkänen juoksee nyt vain 400 metriä. Viimevuotinen estejuoksun mestari Anni Tuimala puolestaan on ilmoittautunut kaksoissisarensa Ullan tavoin 5000 ja 10000 metrille.

Uudet mestariehdokkaat Anusim ja Whitmarsh

Kalevan kisoihin osallistuu myös kaksi mielenkiintoista urheilijaa, joilla on ensi kertaa oikeus edustaa seuraansa Lahden Ahkeraa Kalevan kisoissa sekä Suomea loppukesän Suomi-Ruotsi-maaottelussa. Nigerialainen Nnamdi Anusim 100 metrillä ja kanadalainen Zach Whitmarsh 800 metrillä ovat jopa lajiensa eräitä suurimmista voittajaehdokkaista.

SM-kilpailun ulkopuolella kilpailee myös neljä vierailevaa ulkomaalaista urheilijaa tavoitteenaan rikkoa EM-kilpailuiden tulosraja ja päästä edustamaan maataan Göteborgiin. Saksalainen Maik Berger ja ruotsalainen Bengt Bengtsson kävelevät 20 kilometriä, tanskalainen Anders Black osallistuu kymmenotteluun ja ruotsalainen Malin Svensson naisten seitsenotteluun.Harju, Hartonen ja Matinlauri avaavat kautensa

Tänä vuonna poikkeuksellisen usea kotimainen huippu-urheilija aloittaa kilpailukautensa vasta Kalevan kisoissa. Muun muassa moninkertaiset Suomen mestarit kuulantyöntäjä Arsi Harju, pikajuoksija Tommi Hartonen ja kestävyysjuoksija Jari Matinlauri eivät ole kertaakaan tänä kesänä vielä kilpailleet, mutta saattavat Jyväskylässä tehdä mitä tahansa.

Jyväskylässä kilpailevat luonnollisesti myös tulevien Göteborgin EM-kilpailuiden suurimmat suomalaistoivot, kuten Tero Pitkämäki, Tommi Evilä, Olli-Pekka Karjalainen, Jukka Keskisalo, Johanna Lehtinen, Mikaela Ingberg, Ville Tiisanoja, Matti Mononen ja kymmenottelija Jaakko Ojaniemi, joka on ilmoittautunut 100 ja 200 metrin juoksuihin sekä pituushyppyyn.

Lähteet: YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat