Suora

  • Tukholman Dota 2 -major: Pudotuspelit
  • Jalkapallon EM-karsinnat: Italia - Suomi
  • Urheiluruutu
  • Thaikureita ja urheilujohtamista
  • Taitoluistelun MM: loppunäytös

Suomi tähtää taitoluistelun EM-kisoissa mitaleille

Taitoluistelun EM-kilpailut alkavat maanantaina 22. tammikuuta Varsovassa. Suomesta Puolaan matkustaa nelihenkinen vahva EM-kisajoukkue: Alisa Drei, Kiira Korpi, Susanna Pöykiö ja Ari-Pekka Nurmenkari. Suomen Taitoluisteluliitto on asettanut kisatavoitteeksi yhden mitalin.

urheilu

- Suomi on naisissa Euroopan johtavia taitoluistelumaita. Yksi mitali on täysin realistinen tavoite, mutta en pitäisi mitenkään mahdottomana, että urheilijamme yltäisivät toiseenkin, sanoo Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo.

Suurimmat mitalitoiveet kohdistuvat Susanna Pöykiöön, toissa vuoden EM-hopeamitalistiin. Viime kaudella suorituksia haittasi infektiosairauksien kierre, mutta tällä kaudella Pöykiö on luistellut varmasti ja vahvistanut asemiaan maailman kärkieliitissä.

EM-kisojen alla Euroopan naisista kovassa tuloskunnossa ovat olleet Sveitsin Sarah Meier ja Unkarin Julia Sebestyen, jotka ainoina eurooppalaisina ovat tällä kaudella pystyneet ylittämään 170 pisteen rajan, molempien tulos maansa mestaruuskilpailuista. Vastikään loukkaantumisesta toipunut Italian Carolina Kostner ja Suomen Susanna Pöykiö ovat kumpikin parhaimmillaan pystyneet ylittämään 160 pisteen tulosrajan.

Sisarensa Heidi Pöykiön valmennuksessa Oulussa harjoitteleva Susanna Pöykiö ei ota paineita ennakkopuheista.

- Tottakai siitä mitalista on yksi jos toinenkin puhunut, ja onhan se itselläkin mielessä tavoitteena käynyt, mutta mennään nyt ensin kilpailemaan, Pöykiö hymyilee.

Susanna Pöykiö on juuri EM-kisojen alle saanut erittäin kovatahtisen, niin luistelijaa kuin valmentajasiskoa tyydyttävän harjoitusjakson, josta alkaa nyt palauttelu EM-kisoja varten. Myös Pöykiön vapaaohjelman koreografiaa on hiottu arvokisakuntoon.

Korpi sairastellut

Neljän ennakkoveikkailuja hallinneen eurooppalaisnaisen alla on tasainen huippuluistelijoiden kaarti, johon kuuluvat niin Suomen Kiira Korpi ja Alisa Drei kuin myös mm. Venäjän naiskolmikko. Vain Venäjällä ja Suomella on EM-kisoissa kolme naisedustajaa.

Kiira Korpi aloitti kautensa syksyllä vahvasti mutta kärsi ennen joulua väsymyksestä, joka sotki Maaret Siromaan valmennettavan SM-kisasuoritukset. Joulun jälkeenkin on ollut vaikeuksia. Flunssa toi jälkitautina poskiontelontulehduksen, ja täyspainoiseen harjoitteluun on päästy Tampereella vasta tällä viikolla.

- Kauden alkaessa minulla oli korkeat tavoitteet EM-kisoja ajatellen, mutta on pakko olla realisti. Vaikka lähden EM-kisoihin taistelijan asenteella, on myönnettävä, etten ole ainakaan nyt, viikko ennen kilpailuja, siinä kunnossa, johon alkukauden laskelmissa tähtäsin. Mutta tätä urheilijan elämä on, ja minun on se opittava hyväksymään, Korpi sanoo.

SM-kisojen jälkeen Korpi valmentajineen pani syksyllä ongelmia tuottaneen lyhytohjelman hypyt uusiksi, ja nyt tulos tyydyttää kaksikkoa.

Drei käynyt valmistautumassa Moskovassa

Alisa Drei, jonka paras sijoitus EM-kisoissa on tähän asti seitsemäs, on kokenein Suomen edustajista. Heti EM-kisojen jälkeen 29 vuotta täyttävää Dreitä valmentaa äiti Elena Drei-Koskinen. Kotikaupunki Riihimäen lisäksi Alisa Drei on valmistautunut EM-kisoihin harjoittelemalla Moskovassa.

- Moskovan harjoittelujakso oli erittäin antoisa, se oli kova ja antoi hyvää potkua. Sen jälkeen olen viimeistellyt Suomessa. Olen hyvässä kunnossa ja hyvällä mielellä, kertoo Drei.

Nurmenkari teki joulukuussa ennätyksensä

Miehissä Suomen edustaja on Ari-Pekka Nurmenkari. Usean epätasaisen ja pikkuvammojen rikkoman kilpailukauden jälkeen Nurmenkari on osoittanut erinomaista nousukuntoa, ja hän teki SM-kisoissa joulukuussa ennätyksensä 165,22. Vaikka EM-kisoihin viimeistelyä on tehty armeijan ohessa, Nurmenkarin harjoittelu on sujunut suunnitelmallisesti.

- Tavoitteemme on, että Ari-Pekka luistelee EM-kisoissa vielä paremmin kuin SM-kisoissa joulukuussa ja kohentaa selkeästi aiempia EM-tuloksiaan. Tavoitteena on sijoittuminen 20 parhaan joukkoon, kertoo valmentaja Sirkka Kaipio.

Yleisradio on vahvasti mukana kisoissa

Yleisradio televisioi EM-kisat.

Keskiviikko 24.1.klo 22.55-23.45 TV2 Parien vapaaohjelma

Torstai 25.1.klo 12.15-13.05 TV2 Uusinta edellisillalta

klo 23.05-23.55 TV2 Miesten vapaaohjelma

Perjantai 26.1.klo 10.55-11.45 TV Uusinta edellisillaltaklo 13.15-18.20 YLE24 Naisten lyhytohjelma

klo 19.35-20.00 TV2 Naisten lyhytohjelmaklo 22.05-23.30 TV2 Jäätanssi

Lauantai 27.1.klo 13.30-16.00 YLE24 Naisten vapaaohjelmaklo 16.00-17.20 TV2 Naisten vapaaohjelma

Sunnuntai 28.1.klo 18.50-20.05 TV2 Loppunäytös

Lähteet: YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat