Suora

  • Katowice Minor CS:GO
  • Jääkiekkokierros
  • Zakopane, miesten karsinta
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Suomi upotti Belgian Helsingissä

Suomen jalkapallomaajoukkue sai hyvitystä lauantain Serbia-tappiolle kaatamalla keskiviikkona Helsingissä Belgian 2-0 (1-0). Maaleista vastasivat Jonatan Johansson ja Alexei Eremenko junior. Tärkeä voitto nosti Roy Hodgsonin miehistön taistelemaan tosissaan paikasta ensi kesän EM-lopputurnauksessa.

urheilu

Suomen päävalmentaja Roy Hodgson juoksutti kentälle uusitun avausmiehistön loukkaantumisista ja Sami Hyypiän pelikiellosta johtuen.

Maalia vartioi totuttuun tapaan Jussi Jääskeläinen, mutta Petri Pasanen pelasi tällä kertaa puolustuksen keskustassa kapteeni Hannu Tihisen rinnalla. Toni Kallio pelasi vasemmalla puolella, ja Ari Nyman nousi avaukseen oikealle laidalle.

Keskikentän oikealla reunalla jatkoi Mika Väyrynen, keskustassa Roman Eremenko sai tilaisuutensa Markus Heikkisen rinnalla. Vasemmalle laidalle palasi Joonas Kolkka. Yksinäisenä kärkenä aloitti Jonatan Johansson, ja hänen takanaan pelasi pelikiellosta vapautunut Alexei Eremenko junior.

Suomen puolustus oli lauantain tapaan vaikeuksissa heti alkuhetkillä. Belgian vaarallinen kärkipelaaja Emile Mpenza pääsi puskemaan jo toisella minuutilla, mutta kotijoukkueen onneksi pallo suuntautui niukasti ohi maalin.

Viidennellä minuutilla suomalaiset saivat ensimmäisen varsinaisen hyökkäyksensä kohti Stijn Stijnenin vartioimaa maalia. Hyvä jakso päättyi Heikkisen laukaukseen, ja maalivahti ehti kuitenkin helposti pallon eteen.

Kaksi minuuttia myöhemmin Roman Eremenkoa rikottiin rangaistusalueen ulkopuolella. Hänen isoveljensä Alexei Eremenko junior asettui ampumaan vapaapotkua, mutta Stijnen torjui kudin.

Myös seuraava tilanne avautui Eremenko juniorille. Mies harhautti belgialaispuolustajia näyttävästi ennen kuin pyssytti pallon vasemmalla jalallaan selvästi ohi maalin. Heti perään Johansson juoksi hyvin pystyyn, mutta hänkään ei osunut maalipuiden väliin.

Vajaan vartin kohdalla Belgia sai loistavan vastahyökkäyksen. Jelle Van Damme tarjosi upean pystysyötön Mpenzalle, jonka sijoitus pomppi ohi Jussi Jääskeläisen maalin.

Pian Eremenko junior hankki Suomelle vapaapotkun vasemmalta laidalta. Väyrynen keskitti tarkasti takatolpalle, mutta erikoistilanteessa ylös noussut Tihinen ei aivan yltänyt kaaripalloon.

Vajaan 20 minuutin kohdalla peli keskeytyi useaksi minuutiksi, kun Olympiastadionin jalkapallojuhlaan saapui kutsumaton vieras. Huuhkaja lensi tovin ajan kentän yläpuolella ja asettui loppujen lopuksi poikkipuun päälle.

Pöllön poistuttua peliä päästiin lopulta jatkamaan, ja Suomi siirtyi johtoon 27. minuutilla. Kolkka pelasi pallon rangaistusalueelle Johanssonille, joka otti pallon loistavasti haltuun, harhautti Timmy Simonsin ja ampui avausmaalin vastustamattomasti vasempaan nurkkaan.

Kotijoukkue sai hyvän otteen pelistä. Johansson sai yrittää toistamiseen, mutta kuti epäonnistui. Sen jälkeen Eremenko junior ja Pasanen järjestivät paikan Tihiselle, jonka puskun Stijnen kuitenkin torjui.

Ottelua oli takana 37 minuutia, kun belgialaisilla oli mainio tilaisuus tasoitukseen. Kallio puski ohi pallosta, ja Tom De Mul pääsi keskittämään oikealta. Pallo tuli maalin eteen Van Dammelle, joka puski vain niukasti yli maalin.

Ensimmäisen puoliajan lisäajalla Eremenko junior meni nurin Belgian rangaistusalueella, mutta erotuomari Mike Riley ei tuominnut rangaistuspotkua. Heti perään Väyrynen pakotti Stijnenin huipputorjuntaan.

Belgia joutui pelaamaan lähes koko toisen puoliskon alivoimalla, sillä ensimmäisellä jaksolla varoitettu Marouane Fellaini sai punaisen kortin. Hän taklasi Tihistä rumasti keskialueella ja lensi suihkuun.

Kamppailun 57. minuutilla Johansson aiheutti jälleen ongelmia Belgian puolustajille. Hän vapautui paitsion rajamailta läpi, mutta vastaan kiirehtinyt Stijnen hoiti tilanteen erinomaisesti. Sitä ennen Eremenko junior oli pyörinyt hyvin rangaistusalueen ulkopuolella ja ampunut niukasti ohi takatolpan.

Rajusti töitä tehnyt Johansson eteni vauhdikkaasti oikeata laitaa pitkin kolme minuuttia myöhemmin. Hän lähetti keskityksen oikeaoppisesti maalin eteen, ja Simons selvitti tilanteen viime hetkellä.

Ottelun 69. minuutilla Suomi oli luoda maalipaikan komean kuvion päätteeksi. Eremenko juniorin ovela pystysyöttö löysi täydessä vauhdissa olleen Kolkan, mutta tilanne kuivui kokoon.

Kaksi minuuttia myöhemmin kotiyleisö sai juhlia 2-0-maalia Johanssonin taisteltua pallon Eremenko juniorille. Tämä harhautteli puolustajaa aikansa ja tykitti huipputarkasti oikeaan ylänurkkaan. Maalivahti Stijnen oli tilanteessa täysin voimaton.

Pian Van Damme jäi taas toiseksi Eremenkon harhautellessa. Tällä kertaa suomalaispelaaja ei kuitenkaan onnistunut maalinteossa, vaan nosti pallon maalin katolle. Toisessa päässä Mpenza laukoi lähietäisyydeltä ohi maalin.

Belgia piristyi ottelun loppua kohti. Van Damme keskitti vasemmalta tarkasti takatolpalle, ja korkeimmalle noussut Mpenza puski pallon yli Jääskeläisen vartioiman maalin.

Kotivoitto nosti Suomen 14 sarjapisteeseen ja A-lohkon jaetulle kakkosijalle Portugalin sekä Serbian kanssa. Suomen urakka EM-karsinnoissa jatkuu 22. elokuuta Tampereella, kun vieraaksi saapuu Kazakstan. Syyskuussa vastassa ovat Serbia vieraissa ja Puola kotona.

Johansson: Näyttämisen halu ratkaisi

(siirryt toiseen palveluun)EM-karsintalohko A:n taulukko (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat