Jukolan yössä tutut voitonjuhlat

Lapualla suunnistettu Jukolan viesti päättyi jo tutuksi tulleisiin juhliin. Ranskalainen Thierry Gueorgiou varmisti joensuulaisen Kalevan Rastin kolmannen voiton viimeisten neljän vuoden aikana. Norjalainen Halden SK sijoittui toiseksi ja viime vuonna Salossa Jukolan voittanut Vehkalahden Veikot kolmanneksi.

Kalevan Rastin aiemmat Jukolan voitot ovat vuosilta 2004 ja 2005. Maailman parhaan suunnistajan arvonimeä kantava Gueorgiou juoksi ankkurina aiemmissakin viestivoitoissa. Vuosi sitten Salossa Kalevan Rasti sijoittui kakkoseksi.

Viestin voitto ratkesi jo kuudennella osuudella, kun Simo Martomaa onnistui nostamaan Kalevan Rastin viestikärkeen. Gueorgiou pääsi ankkuriosuudelle minuutin johdossa Haldeniin.

Virkiä-Jukolan alkuyön osuudet eivät todellakaan luvanneet Kalevan Rastille menestystä Lapuan metsistä. Joukkueen ranskalaisvahvistus Philippe Adamski ei tahtonut millään löytää rasteja ja jäi parhaista seitsemän ja puoli minuuttia.

Vaikka tilanne oli vaikea, kirvestä ei heitetty kaivoon. Kärkeä saatiin osuus osuudelta kiinni ja ratkaisevan iskun teki kuudennella osuudella suunnistanut Simo Martomaa.

- Kriittisiä hetkiäkin tietysti oli, mutta tiedettiin maaston vaativuus ja mitä voi tapahtua. Joukkueen oli helppo pysyä rauhallisena, kun Gueorgiou on niin huikea ankkuri, Martomaa kehaisi.

- Viime vuonna jäimme kakkoseksi, minkä johdosta voitonnälkä kasvoi taas tälle vuodelle. Vuoden tauon jälkeen voittaminen maistuu todella hyvälle, Martomaa purki tuntojaan.

Halden 74. sijalta kakkoseksi

Halden SK nousi Kalevan Rastin tavoin kaukaa kärjen takaa voittokamppailuun. Norjalaisjoukkue oli toisen osuuden 74. sijalla, yli 13 minuutin päässä viestiä tuolloin johtaneesta Rasti-Kurikasta.

Tätä taustaa vasten toinen sijakin oli loistava lopputulos. Tämän totesi myös joukkueen ankkurina lapualaisrasteilla taivaltanut Mats Haldin.

- En päässyt suunnistukseeni kiinni ja tein virheet ykkös- ja kakkosrasteilla. Vehkalahden Föhr juoksi minut kiinni, mutta jatkossa skarppasin ja vauhtini parani. Haastava rata tuotti päänvaivaa ja kartanlukuongelmia, Haldin kertoi.

Vehkalahden Tero Föhr sai vuosi sitten juhlia ankkurina Jukolan viestivoittoa Salossa. Simpsiönvuorella juhlat eivät toistuneet, tuloksena oli kolmas sija.

- Näin jo ennen ykkösrastia, että Mats Haldin meni hirveätä vauhtia poikittain edestäni. Tiesin, että ainakin toinen sija olisi mahdollinen, Föhr kommentoi.

- Erittäin hieno viesti, kaiken aikaa tiukkaa suunnistusta. Taktiikkani oli päästää Haldin edelle ja odotin, että hän tekisi virheen. Mutta kävikin niin, että pummasin itse, Föhr manasi.

Lopulta Halden SK kukisti Vehkalahden reilulla minuutilla.

Virkiä-Jukola, tulokset

1. Kalevan Rasti 7.44.16

2. Halden SK NOR - 4.10

3. Vehkalahden Veikot - 5.17

4. IFK Lidingö SOK SWE - 5.24

5. Södertälje Nykvarn O. SWE - 7.09

6. MS Parma - 7.13

7. Delta - 8.59

8. Vaajakosken Terä - 14.17

9. Tampereen Pyrintö - 14.54

10. IFK Göteborg SWE - 16.41

11. OK Linne SWE - 19.43

12. Rajamäen Rykmentti - 20.44

13. Rasti-Kurikka - 20.49

14. Malungs OK Skogsmård. SWE - 25.21

15. Stora Tuna IK SWE - 28.36

Kalevan Rastin joukkue

Philippe Adamski

Samuli Launiainen

Tommi Tölkkö

Hannu Airila

Miika Hernelahti

Simo Martomaa

Thierry Gueorgiou