YLE Radio Peilin Urheiluvisa 2007

YLE Radio Peilin Urheiluvisa on syksyllä 2007 toteutettava urheilutietokilpailu, jossa kolme kahden hengen vakiojoukkuetta kisaa eri aihealueista, kaksi joukkuetta kulloinkin kerrallaan. Visa kuullaan YLE Radio Peilissä lauantaisin klo 11.03 (uusinnat sunnuntaisin klo 14.03 ja maanantaisin klo 20.18). Lähetys kestää 25 minuuttia ja sitä ennen kuullaan viiden minuutin mittainen johdatus kulloinkin kyseessä olevaan aihealueeseen. Ensimmäinen visa kuullaan lauantaina 15.9.2007.

Vakiojoukkueet ovat:

Opetusministeriö (Olli Saarela & Hannu Tolonen)

Urheilumuseoklubi (Lars Sternberg & Esa Sulkava)

Vanhat Mestarit (Pekka Kivelä & Heikki Mölsä)

Joissakin jaksoissa saattaa lisäksi esiintyä vierailijajoukkueita.

Visan aihealueena on joulukuussa 90 vuotta täyttävän itsenäisen Suomen urheilu. Visa koostuu yhteensä 16 teemasta, jotka ovat seuraavat: 1910-luku, 1920-luku, Paavo Nurmi, 1930-luku, 1940-luku, 1950-luku, Helsingin Olympiakisat 1952, 1960-luku, Eläintarhan ajot ja moottoriurheilu, 1970-luku, yleisurheilu, 1980-luku, 1990-luku, jää- ja lumiurheilu sekä 2000-luku. Viimeinen eli 16. visa on "Urheiluviisasten kerho", jossa studiojoukkue Pekka Kivelä, Heikki Mölsä, Vesa Tikander ja Hannu Tolonen vastaa pelkästään kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin.

Visan tuomari on Urheilumuseon johtaja Pekka Honkanen ja toimittaja Esko Heikkinen. Urheilumuseo vastaa kilpailun kysymyksistä ja toimii myös visastudiona.

Jokainen lähetys on kuunneltavissa myös netin kautta. YLE Radio Peilin nettisivuilta löytyy kuuntelulinkki sekä viikon kysymykset ja vastaukset myös tekstiversiona.

HALUATKO MITATA, MITÄ URHEILUVIISAAT TIETÄVÄT?

Lähetä oma kysymysehdotuksesi alla olevalla lomakkeella. Liitä mukaan kysymyksen oikea vastaus sekä omat yhteystietosi. Jos Sinua onnistaa, kysymyksesi kysytään viimeisessä lähetyksessä 31.12.2007.

>Lähetä kysymys Radio Peilin sivuilta