Suora

  • Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n alkukilpailut
  • Uimahyppyjen MM, miesten 3 m:n välierät
  • Uimahyppyjen MM, naisten 10 m:n loppukilpailu
  • Uimahyppyjen MM-kilpailut 17.7.

Wallin huolissaan kuntourheilun dopingista

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin on huolestunut dopingin käytön yleistymisestä kuntourheilun parissa. Ministeri kirjoittaa Turun Sanomien kolumnissaan havainneensa viitteitä siitä, että dopingaineiden käyttö kuntoilussa on nousemassa todelliseksi terveydelliseksi ongelmaksi.

urheilu

Wallinin mukaan dopingin käyttö kuntoliikunnassa on jäänyt huippu-urheilun dopingtapausten varjoon. Arkaluontoisesta asiasta kertojia on vähän ja käyttäjämäärää osataan vain arvioida. Varmaa kuitenkin on, että dopingin käyttäjiä löytyy huomattavasti enemmän kuntoilun kuin huippu-urheilun piiristä, kirjoittaa Wallin.

Wallin on erityisesti huolestunut nuorten dopingkäytöstä. Yhä useammalle doping on oikotie haluttuun ulkonäköön ja sitä kautta sosiaaliseen pärjäämiseen. Varhainen päihteiden käytön aloittaminen millä tahansa haitallisella aineella saattaa altistaa minkä tahansa aineen ongelmakäytölle.

Wallin lupaa myös lisärahoitusta kilpaurheilun antidopingtyöhön.

Opetusministeriö panostaa lähivuosina antidopingtyön kehittämiseen. Wallinin mukaan dopingtestejä lisätään ensi vuonna yli 25 prosentilla vuoteen 2006 verrattuna. Tarkoitus on aktiivisesti lisätä testien määrää myös tulevina vuosina. Testien lisääminen toimii ministerin mielestä myös yhteiskunnallisena viestinä, jonka sisältö on, että dopingaineiden käyttöä ei tule hyväksyä.

Lähteet: YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat