OLS vei jääpallon Suomen mestaruuden

Oulun Luistinseura on voittanut jääpallon 14. Suomen mestaruutensa. Joukkue voitti Tornion Palloveikot rangaistuslyöntikilpailussa lauantain loppuottelussa Helsingissä. Varsinaisen peliajan jälkeen luvut olivat 3-3 ja jatkoajan jälkeen 6-6.

urheilu

Oululaiset johtivat kamppailua ensimmäisen puoliskon jälkeen Samuli Niskasen maalilla. Niskanen vei OLS:n jo kahden maalin johtoasemaan rangaistuslyönnillään jälkimmäisen jakson alussa.

ToPV:n Jari Vaattovaara kavensi lukemat 1-2:een 57. minuutilla, mutta Pasi Keränen teki OLS:n kolmannen osuman kymmenen minuuttia myöhemmin. Torniolaiset nousivat kuitenkin tasoihin Paulus Pörhölän ja Vaattovaaran maaleilla. Tasoitus tuli vajaa vartti ennen varsinaisen peliajan loppua.

Myös jatkoajalla nähtiin kuusi maalia. Ensin Vaattovaara viimeisteli kamppailun kolmannen osumansa, ja sen jälkeen Vesa Vuokila iski joukkueensa viidennen maalin rangaistuslyönnillä. OLS:n 4-5-kavennuksesta vastasi Arto Loukkola 108. minuutilla, ja pian Jarmo Mällinen laukoi tasoituksen.

Heti perään maalinteossa onnistui kuitenkin ToPV:n tehomies Vaattovaara, joka kiersi maalivahdin ja siirsi 6-5-johtomaalin tyhjään verkkoon 114. minuutilla. Kamppailussa odoteltiin jo päätösvihellystä, kun Markus Kumpuoja nosti OLS:n tasoihin aivan jatkoajan viime hetkillä.

Rangaistuslyöntikilpailussa yksikään ToPV-pelaaja ei onnistunut maalinteossa. OLS puolestaan teki kolme maalia ja sai aloittaa mestaruusjuhlansa.

Urheiludraamaa parhaimmillaan

Mestarijoukkue OLS:n valmentaja Timo Tiusanen myönsi, että lauantain loppuottelussa nähtiin suurta urheiludraamaa parhaimmillaan.

- Pulssi oli koko pelin ajan kova. Aika vaiheikas peli. Välillä olimme voitossa kiinni ja välillä Tornio. Välillä tuntui, että johto on menetetty, mutta pääsimme peliin mukaan ja joukkue uskoi koko ajan voittoon. Emme ole näissä karkeloissa olleet pitkään aikaan. Nyt jätkät näyttivät sen, että kun uskoo loppuun asti, niin se on mahdollista, Tiusanen iloitsi.

OLS-pelaajista Pasi Keränen painotti, että kamppailu oli erittäin rankka. Mies ei ollut saada sanaa suustaan taiston tauottua.

- Vaikeimman kautta haimme tämän voiton tällä kertaa. Ei siinä sovi ajatella mitään muuta kuin että rento lyönti vain ja maalia kohti. Siinä ei voi paljon mitään suunnitella tuollaisessa tilanteessa. Pitää sulkea vain pois mielestä se, että mikä paikka on edessä, Keränen kuvaili rangaistuslyöntiä.

- Tapa, jolla tämä tuli, on aivan uskomaton. Yleensä Tornio on juottanut meille tätä finaaleissa, että viimeisellä minuutilla tai sekunnilla ohi, mutta kerrankin pääsimme antamaan takaisin, hän jatkoi.

Lähteet: YLE

Suosittelemme

Tuoreimmat