Leo-Pekka Tähti voitti Maailmancupin 100 metriä

Paralympiavoittaja Leo-Pekka Tähti jatkoi hyvää kevätvirettään voittamalla Manchesterissa ylivoimaisesti 100 metrin kelauksen Maailmancupin erinomaisella ajalla 14,13.

Manchesterissa vuosittain järjestettävä Maailmancup on paralympiakisojen jälkeen maailman toiseksi suurin eri urheilumuodot käsittävä vammaisurheilutapahtuma. Sen lajiohjelmaan kuuluvat yleisurheilun ohella myös uinti, ratapyöräily ja pyörätuolikoripalloilu.

Tähti kukisti toiseksi sijoittuneen kiinalaisen Zhang Lixinin 0,44 sekunnin erolla. Kolmas oli thaimaalainen entinen maailmanennätyksen haltija Supachai Koysub. Kilpailu suoritettiin lähes tyvenessä. Tuulen voimakkuus oli vain 0,5 metriä sekunnissa.

- Lähtö oli hyvä ja olosuhteet olivat OK. Uusi tuoli aiheuttaa vielä töitä. Joka kilpailussa on vähän uusia säätöjä, Tähti kertoi.

Tähti vaihtoi täksi kaudeksi uuteen kilpailutuoliin, millä hän kilpaili

ensimmäisen kerran neljä viikkoa sitten Dubain kutsukilpailuissa. Pieniä muutoksia mm. jalkojen asentoon on vielä odotettavissa, ennen kuin kaikki on hänen mukaansa aivan kohdallaan.

Tähden kansainvälinen kilpailukiertue jatkuu seuraavaksi Sveitsissä, missä hän kilpailee sunnuntaina 18.5. ja torstaina 22.5.

Tämän jälkeen ovat vuorossa Fanny Blankers-Koenin muistokilpailut Hengelossa lauantaina 24.5. Sinne ovat suomalaisista saaneet Tähden ohella kutsun myös estejuoksun Euroopan mestari Jukka Keskisalo ja kuulantyöntäjä Robert Häggblom.

Leo-Pekka Tähden tämän vuoden päätavoite ovat Pekingin paralympiakisat, missä hän puolustaa sekä 100 metrin että 200 metrin kultamitalia.