Suora

  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

Inter jatkaa hurjaa menoaan

Sarjajumbo FC KooTeePee ei pystynyt pysäyttämään kotikentällään Turun Interin myötätuulta Veikkausliigan kärjessä. Viimeistään Tamas Gruborovicsin ulosajo avausjakson lopulla käänsi ottelun hallinnan lopullisesti turkulaisile ja keskikentälle nostettu Henri Lehtonen kävi kahdesti niittaamassa pallon ohi kotkalaisvahti Janne Henrikssonin. Näin ollen pisteet matkasivat FC Interin bussissa Turkuun maalein 2-0 (0-0).

urheilu

Ennakkoasetelmat

Vastakkain olivat Veikkausliigan jumbo ja sarjajohtaja. Kotkalaiseteivät olleet tehneet vielä Arto Tolsa-areenalla maaliakaan. Inter oli ennen eilistä ilman tappioita ja voittanut kaikki vierasottelunsa.

Ratkaisu

KooTeePeen Tamas Gruborovics oli saada sankarin viitan hartioilleen, mutta mies pamautti pallon Interin maalin tolppaan. Avausjakson lopulla hänelle tuli kuitenkin oikosulku, ja mies veti vaparin ennen erotuomari Vesa Pohjosen antamaa vihellystä.

Pohjonen nosti siitä säälimättä Gruborovicsille toisen keltaisen, sillä miestä oli jo varoitettu aikaisemmin myöhästyneen taklauksen seurauksena. Näin ollen kotkalaiskeskikenttämies lensi ulos, ja kotkalaiset pelasivat koko toisen jakson kymmenellä miehellä.

Henri Lehtonen iski ottelun ilmassa roikkuneen avausmaalin Jos Hooiveldin nousun jälkeen ja toisen osuman hän viimeisteli tyylikkäästi Mika Ojalan keskityksestä hetkeä myöhemmin. Maalien jälkeen kotkalaisilla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia taistella sarjapisteistä.

Kommentit

- Kotka tukki avausjaksolla hyvin keskikentän ja muhkuraisella alustalla oli muutenkin vaikea pelata. Gruborovicsin ulosajo kuitenkin antoi meille lisää tilaa, ja saimme jauhettua tarvittavat osumat. Pelimme on kulkenut hyvin jo talvikaudesta asti, kiitteli ryhmänsä otteita maalit viimeistellyt Henri Lehtonen.

- Gruborovicsin ulosajo samoin kuin erotuomari Vesa Pohjosen korttien heiluttelu olivat täysin pelin hengen vastaisia. Sääntö on tietysti sääntö, mutta en oikein ole varma, tiesikö Gruborovics edes pelin olleen poikki, kun hän meni vapaapotkua antamaan. Joukkueeni taisteluhenki on hyvä, mutta meillä ei ole oikein onneakaan mukana. Avausjaksolla meidän olisi pitänyt iskeä maali, sillä paikkoja kyllä oli, KooTeePeen yllättävänkin rentona pysyvä valmentaja Tommi Kautonen totesi.

Muuta

Kotkalaiset eivät ole pystyneet tekemään kolmessa kotiottelussaan maaliakaan. Kautosella on todella vähän pelimerkkejä käytettävissä. Nyt kärjessä yritti aikaisemmin laitalinkkinä pelannut Olof Hviden-Watson, mutta mies jäi melko yksinäiseksi. Vain Immo Eronen oikealla pystyi tukemaan häntä hyökkäyksissä sen jälkeen, kun Gruborovics oli suihkussa.

Interin keskikentällä Mika Mäkitalo ja Severi Paajanen sekä pohjalla operoiva Dominic Chatto muodostavat vauhdikkaan ja taidokkaan kolmikon. Fyysisessä painissa Paajanen ja Mäkitalo eivät kevyistä varsistaan johtuen kuitenkaan pärjää, ja se saattaa muodostua joukkueen kompastuskiveksi sarjan edetessä.

Lähteet: YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat