Ylläs-Halli nousee Helsingin Kivikkoon

Helsingin Kivikkoon nousevan uuden hiihtohallin rakennustyöt pääsivät toden teolla käyntiin, kun hallin peruskivi muurattiin tänään. Muurauksen suoritti hiihtolegenda, kansanedustaja Juha Mieto. Halli sai samalla myös uuden nimen, kun se ristittiin pääyhteistyökumppaninsa mukaan Ylläs-Halliksi.

urheilu

Ylläs-Halli tarjoaa korkealuokkaiset talviurheilumahdollisuudet kaikille hiihdon ystäville keskellä pääkaupunkiseutua vuoden ympäri. Monipuolinen hiihtohalli avataan alkuvuodesta 2009.

Ylläs-Hallin harrastus- ja kilpailutarjonnan keskiössä ovat upeat, luonnonmukaiset hiihtoladut, jotka mutkittelevat kahdessa kerroksessa havupuiden keskellä. Lisäksi halliin tulee mm. luistelukenttä, curling-ratoja ja jääkiipeilyseinä.

- Ylläs-Halli on Suomen olosuhteissa ainutlaatuinen talviurheilukeskus, joka tarjoaa erinomaiset harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet niin harrastajille kuin huippu-urheilijoillekin. Latuprofiili tullaan suunnittelemaan siten että se mahdollistaa vaikka sprinttikisojen järjestämiseen, hallihankkeen vetäjä Terho Kääriäinen sanoo.

- Vaikka halli sopii erinomaisesti myös kilpahiihtäjille, palvelee se pääosin tavallisia kuntoliikkujia. Ensi talvena pääkaupunkiseudullakin on mahdollista hiihtää kunnollisissa olosuhteissa. Koulutkin voivat ottaa hiihdon jälleen mukaan opetusohjelmiinsa.

Lapin estetiikkaa keskellä pääkaupunkiseutua

Ylläs tavoittelee hallin pääyhteiskumppanina näkyvyyttä pääkaupunkiseudun asukkaiden lisäksi myös kauempaa tulevien matkailijoiden keskuudessa. Korkealuokkainen hiihtohalli hyvien yhteyksien päässä Helsingissä tuo Ylläkselle paljon synergiaetuja matkailumarkkinoinnissa Suomessa ja ulkomailla.

- Meille on tärkeää, että kyseessä on oikea talviurheiluhalli, eikä vain hiihtoputki. Hallin luonnonmukaiset ja vaihtelevat hiihtomaastot sopivat Ylläksen imagoon erinomaisesti. Myös hallin ympäristöohjelma miellytti meitä, sillä arvostamme myös omassa hiihtokeskuksessamme erityisesti luontoa ja puhtautta. On hienoa, että hiihdonystävät voivat jatkossa harrastaa Yllästä ympärivuotisesti varsinaisen hiihtosesongin ulkopuolellakin, Ylläksen Matkailuyhdistyksen toimitusjohtaja Tiina Walin-Jatkola sanoo.

Ympäristöasiat otetaan Ylläs-Hallin rakennustyössä huomioon projektin jokaisessa vaiheessa. Esimerkiksi ulkopuolisen energian tarvetta vähentävät hallin katolle rakennettavat aurinkokennot, jotka tuottavat noin 15 prosenttia koko hallin energiantarpeesta. Lisäksi hukkalämpöä tullaan kierrättämään hallin eri toiminnoissa.

Lähteet: YLE

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat