Moukarimies Karjalaisen tuloskunto arvoitus

Monien odottamat olympialaisten yleisurheilukilpailut käynnistyvät perjantaiaamuna. Mukana on kolme suomalaista, joista ylivoimaisesti kokenein on moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen.

Muut urakkansa aloittavat ovat kuulantyöntäjä Robert Häggblom ja 7-ottelija Niina Kelo.

Kolmikosta vain Karjalaisella on aiempaa kokemusta olympiakisoista. Hän oli mukana jo Sydneyssä 2000 ja Ateenassa 2004.

Karjalainen matkusti heti Kalevan kisojen jälkeen Japanin harjoitusleirille keskittymään olympialaisiin.

- Halusin pitemmän valmistautumisajan kuin viime vuonna. Valmistautuminen meni hyvin ilman yllätyksiä, Osakan MM-kisoissa 2007 yhdeksänneksi heittänyt moukarimies kertoi keskiviikkona Pekingissä.

28-vuotiaan Karjalaisen tulokset ovat jääneet tällä kaudella varsin vaatimattomiksi. Syyksi on analysoitu liian kova harjoittelu alkukaudella.

Loppukesällä harjoitteluun on haettu korjausliikkeitä, jotta tuloskunto löytyisi kauden tärkeimmällä hetkellä.

Ensimmäistä kertaa elämässään Kiinassa oleva helsinkiläinen pitää nykykuntoaan vähintäänkin kohtuullisena.

- Kalevan kisojen aikaiseen kuntoon on saatu pikkuisen lisää. Olosuhteisiin nähden olen parhaassa mahdollisessa kunnossa, Karjalainen muotoili varovaisin sanakääntein.

Göteborgissa EM-kisoissa 2006 Karjalaisen kunnonajoitus onnistui

loistavasti, ja saavutuksena oli EM-hopea.

Aamukarsinta sopii hyvin

Moukarinheittäjät karsivat perjantaina kahdessa ryhmässä, Suomen aikaa kello 5.40 ja 7.10. Ryhmät arvotaan torstaina.

- Ihan sama kumpaan ryhmään arvotaan. Aamukarsinta sopii minulle. Minä myös harjoittelen paljon aamuisin.

Moukarin karsintaraja on 78 metriä. Karjalaisen mukaan sitä ei kannata miettiä yhtään, kuten ei muiden kilpailijoiden tilastojakaan.

- Se on turmion tie, jos alkaa viivaa tuijottamaan. Tiukka oma suoritus on tärkeintä. Karsinta on normaali kilpailu, jossa tarvitaan hyviä heittoja, Karjalainen painotti.

Finaalipaikan saavuttaminen on Karjalaisen mukaan ehdottomasti realismia.

- Finaalissa rahkeet ovat arvoitus. Ainakin kiusaan tilastoissa edelläni olevia. Finaalissa jokainen sija on plussaa.

Karjalainen on median edessä sanoissaan harkitun varovainen. Hän kuitenkin tietää osaavansa heittää parhaimmillaan mainiosti.Kaikki on lopulta pienestä kiinni, ja yksi heitto voi muuttaa kaiken.

- Jos täällä heittää hyvin, kuka muistaa enää vanhoja kesän heittoja, O-P muistuttaa.

YLE - Lauri Sihvonen, Peking