Suora

  • Urheiluruutu
  • Elävä arkisto esittää

Hongisto: Lisää nopeutta kinttuihin

Pikajuoksija Visa Hongiston toinen pyrähdys Pekingin olympiakisoissa ei sujunut aivan aamun tahtiin. Kahden sadan metrin toisissa alkuerissä suomalainen hukkasi paukkunsa vauhdikkaaseen alkuun ja se kostautui viimeisillä kymmenillä metreillä.

urheilu

21-vuotias nuorukainen pyyhälsi 200 metrin ensimmäisissä alkuerissä kauden parhaansa 20,62, jolla hän meni kevyesti jatkoon aikavertailussa. Avausjuoksussa Valkealan Kajon edustaja pystyi vielä vahvaan loppuvetoon.

Iltajuoksuun Hongisto oli päättänyt laatia uuden sotasuunnitelman. Tällä kertaa alkujuoksuun oli ladattu isot odotukset. Välieräunelma edellytti riskinoton ja uudet SE-lukemat.

- Tarkoitus oli ottaa kovempi alku. Se onnistuikin, mutta 150 metrin jälkeen oli takkuista ja seinä tuli vastaan, Visa tunnusti.

Suomalainen sai hyvän startin ja alkukiihdytyksen, myös kaarrejuoksu näytti sujuvan. Loppusuoralle tultaessa Hongisto kaarsi viidentenä, mutta menetti viimeisen 50 metrin kohdalla yhden sijan.

- Ei voi sanoa, että jaloissa olisi painanut, tuntuma oli hyvä ennen juoksua. Jostain syystä vain hapot iskivät lopussa jalkoihin. Ei jäänyt jossiteltavaa, niin kovaa muut menivät. Rahkeet eivät riittäneet näissä kisoissa.

Hongisto ei päässyt ulkoradoille

Hongiston toive ei toteutunut iltajuoksussa, sillä hän ei päässyt ulkoradoille, joille hän oli toivonut joutuvansa. - Rata kahdeksan olisi tietysti parempi kuin kolmosrata, mutta miehessä oli tänään vika, ei radassa.

Visa selvitti, että radalla on merkitystä, ja se riippuu pitkälti siitä, onko juoksija pitkä- vai lyhytaskelinen juoksija. - Pitkäaskeliset kärsivät eniten sisäradasta. Voin sanoa, että parhaimmassa tapauksessa puhutaan ihan kymmenyksistä tai jopa enemmänkin.

Suomalainen oli ensimmäisten alkuerien jälkeen 15:s aikojen perusteella. Siinä vaiheessa kuitenkin moni huippumies säästeli vielä paukkujaan. Toisissa alkuerissä Hongiston aika 20,76 riitti 25. sijaan. Aamun ajasta hän jäi 14 sadasosasekuntia.

Vuosi sitten Hongisto juoksi ennätyksensä 20,56 Osakan MM-kisojen ensimmäisissä alkuerissä. Oma ennätys - eikä edes Tommi Hartosen Sydneyn olympialaisissa juostu SE-aika 20,47 olisivat riittäneet välieräpaikkaan.

Suomalaispikajuoksija totesi jo ennen Pekingin startteja, että välieriin vaadittaisiin häneltä iso lohkaisu ennätysnumeroihin, eli noin 20,40-aikaa. Hongisto osui ennakkoarvailuissa oikeaan, sillä viimeinen semifinaalilippu heltisi ajalla 20,45.

- Vähän harmittaa, sillä täällä olisi ollut kiva tehdä ennätys, kun kerran kiriapuakin oli saatavilla. Juoksu ei nyt vain kulkenut loppuun asti. Nopeutta pitää saada lisää kinttuihin. Lontoossa (vuoden 2012 olympiakisat) ei haeta enää välieräpaikkaa, vaan suoraa finaalia, Suomen pikajuoksun valopilkku heitti toiveen ilmoille.

YLE - Timo Uusitalo, Peking

Tilaa Tommi Seppälän änärikirje

Yle Urheilun Vancouverissa asuva NHL-kirjeenvaihtaja Tommi Seppälä raportoi viikoittain maailman kovimman kiekkoliigan sisäpiiristä.

Suosittelemme

Tuoreimmat