1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Ilonen latoi punaista väriä taululle

Mikko Ilosen Euroopan kiertueen Sveitsin osakilpailu, Omega European Masters, Crans-sur-Sierren 6239 metriä pitkällä kisakentällä jatkui tänään eiliseen tahtiin. Ilonen päätyi lauantainakin kierrostulokseen -1, 70 lyöntiä.

Ilosen korttiin kirjattiin neljä birdietä, yksitoista paria ja kolme bogia. Ilonen on kolmen kierroksen jälkeen kokonaistuloksellaan -6 (67+70+70=207) jaetulla sijalla 16 (T16) kaksi lyöntiä kymmenen parhaan joukosta.

Ilonen starttasi keskipäivällä ykköstiiltä etulenkille ja ryhtyi latomaan punaista väriä taululle. Etulenkki koostui kolmesta birdiestä, viidestä parista ja yhdestä bogista, -2. Takalenkille syntyi yksi birdie, kuusi paria ja kaksi bogia, +1.

Ilosen avausten keskimitta oli tänään 310 jaardia, ja hän osui yhteentoista väylään kolmestatoista. Griiniosumia kertyi kymmenen ja putteja 29.

- Muutama lyönti tuli taas jätettyä kentälle eli skooraus oli tänään nihkeämmän puoleista. Otetaan ne lyönnit huomenna takaisin ja tehdään iso lopetus, Ilonen totesi.