Suora

  • Uimahyppyjen EM

MyPa popsi pakkopullan murskalukemin

MyPa erotti valmentajansa Janne Hyppösen keskiviikkona. Väliaikaiseksi valmentajaksi palkattu Janne Lindberg sai unelmastartin loppukauteen MyPan murjoessa FC KooTeePeen maalein 4-0 (2-0).

urheilu

Ennakkoasetelmat

MyPa erotti keskiviikkona valmentaja Janne Hyppösen täysin odottamatta. Pelaajiston kokenut MyPa-ikoni Toni Huttunen ei ensin uskonut uutista, kun se hänelle kerrottiin.

KooTeePeellä oli mahdollisuus tarttua viimeiseen oljenkorteensa, sillä MyPa-leirissä oli vallinnut viimeiset päivät melkoinen myllerrys.

Ratkaisu

MyPan Hugo Miranda puski jo kahden peliminuutin jälkeen Ilari Äijälän kulman maaliin.

Saku Puhakaisen loistava yksilösuoritus 23. peliminuutin kohdalla ratkaisi kamppailun, sillä kotkalaisten päät painuivat kahden maalin takaa-ajossa lopullisesti.

MyPan pelaajat pelasivat ottelun niin entiselle valmentajalleen Janne Hyppöselle kuin tuoreelle ykköskoutsille Janne Lindbergillekin. Se näkyi kamppailun ensimmäisellä jaksolla, jossa vieraat pitivät hurjaa pelitempoa yllä.

Kommentit

- Tässä hommassa jakkarat heiluvat näköjään aika tiheään, mutta se kuuluu pelin henkeen. Ei näissä hommissa voi kauan taaksepäin katsella, vaan on suunnattava eteenpäin. Näin minäkin tein heti, kun otin päävalmentajan tehtävät vastaan, Lindberg totesi ottelun jälkeen.

- Kaiken tämän jälkeen, tämä voitto oli tärkeä. Halusimme pelata tämän kamppailun molemmille Janneille. En olisi voinut uskoa, että Hyppönen erotetaan, enkä ensin sitä uskonutkaan, kun sain sen kuulla. Liigassa on todella monta seuraa, jotka tavoittelevat mitaleita ja MyPalla on siinä kelkassa pysymistä, MyPa-ikoni Toni Huttunen totesi joukkueen kolmannesta peräkkäisestä mitalittomasta kaudesta.

Muuta

Kotkalaisten putoaminen varmistunee sunnuntaina Pietarsaaressa Jaroa vastaan. Joukkue oli täysin altavastaaja MyPan kyydissä.

Melkoisessa ristiaallokossa päivän heilunut MyPa-laiva palasi voiton myötä kurssilleen. Tavoitteena on vielä neljäs sija, mikä vaatii voitot lopuista neljästä kamppailusta. Tämän kaltaisella esityksellä se saattaa olla jopa mahdollista.

Lähteet: YLE, Jari Haapala

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat