Hyppää sisältöön

Suomelle selkäsauna Tokiossa

Suomen jalkapallomaajoukkue hävisi Japanille 1-5 (0-3) maaottelussa keskiviikkona Tokiossa. Suomen maalista vastasi Roni Porokara. Kamppailu pelattiin kansainvälisten pelipäivien ulkopuolella.

Japani karkasi jo ensimmäisellä puoliajalla kolmen maalin johtoon. Maalintekijät olivat Shinji Okazaki (2) ja Shinji Kagawa. Porokara kavensi kulmapotkun jälkitilanteesta toisen puoliajan alussa, mutta Yuji Nakazawa osui vain reilut viisi minuuttia myöhemmin toisessa päässä. Lopussa Michihiro Yasuda kaunisteli loppulukemia.

- Oikeastaan Japani piti palloa aika lailla, mutta se oli itse asiassa sellaista näennäistä hallintaa. Sitten he saivat pari pystyynjuoksua ja yhdessä kävi vähän tuurikin. Kyllä he paikkansa käyttivät hyvin ensimmäisellä puoliajalla, Porokara kertasi.

- He ovat varmaankin olleet enemmän yhdessä. Aika hyvin he löysivät toisensa koko ajan. Meillä kuitenkin oli aika paljon pelaajia, jotka eivät ole hirveästi pelanneet yhdessä. Ehkä se vähän näkyi, hän jatkoi.

Aikaisemmin Suomi ja Japani olivat kohdanneet A-maajoukkueilla yhden kerran. Vuonna 2006 Shizuokassa pelattu ottelu päättyi isäntien hyväksi 2-0.

- Tämä oli harjoitusottelu. Australia on kuitenkin vahvempi joukkue kuin Suomi, ja meillä on muutama päivä aikaa parantaa peliämme, totesi katseensa jo seuraavaan kamppailuun kääntänyt Japanin luotsi Takeshi Okada.

Suomi kohtasi pelileirin aikana lisäksi japanilaisen seurajoukkueen. Sunnuntain kamppailu Tokiossa päättyi Shona Bellmaren 1-0-voittoon.

Maajoukkueella on seuraavaksi ohjelmassa harjoitusottelu Portugalia vastaan 11. helmikuuta Farossa. MM-karsinta jatkuu 28. maaliskuuta vieraspelillä Walesissa.

Maaottelu, Tokio

Japani - Suomi 5-1 (3-0)

1-0 Shinji Okazaki (15 min)

2-0 Shinji Okazaki (32 min)

3-0 Shinji Kagawa (44 min)

3-1 Roni Porokara (50 min)

4-1 Yuji Nakazawa (57 min)

5-1 Michihiro Yasuda (87 min)

Suomen kokoonpano

Tomi Maanoja

Tuomo Turunen 54. -> Jukka Raitala

Markus Halsti

Toni Kuivasto

Joni Aho

Kari Arkivuo 84. -> Perparim Hetemaj

Tim Sparv

Jussi Kujala 46. -> Mehmet Hetemaj

Roni Porokara

Jari Litmanen 67. -> Teemu Pukki

Niklas Tarvajärvi 76.-> Jarno Parikka

Yleisöä: 34 532

.
.