1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Risto Mattila laski toiseksi Sveitsissä

Risto Mattila saavutti toisen sijan lumilautailun TTR-ammattilaiskiertueen kilpailussa Sveitsin Crans Montanassa. Voittoon laski ranskalainen Arthur Longo. Saksan Elias Elkhardt laski kolmanneksi ja Ville Uotila sijoittui neljänneksi.

Risto Mattila nousi TTR-rankingissa kolmanneksi ja oli mielissään menestyksestään, koska hän on kärsinyt nilkkakivuista.

- Vielä kisapäivän aamuna en ollut varma osallistumisestani, koska nilkkani oli kipeä. Sain kaivettua motivaation jostakin ja taistelin hienosti toiseksi. Peetu, täältä tullaan, Mattila lähetti terveisiä Peetu Piiroiselle, joka on rankingin ykkösenä.

Piiroisen jälkeen USA:n Chas Guldemond on rankingin toisena, Mattila kolmantena ja Janne Korpi neljäntenä. TTR-rankingin pisteistä kamppaillaan seuraavan kerran 16.-21. helmikuuta Oslossa, Norjassa.