Suora

  • Rallin MM, Monte Carlo, EK 1 - live
  • Elävä arkisto esittää

Ilosen lyönti väärillä raiteilla Indonesiassa

Mikko Ilosen avauskierros Balin saarella Indonesiassa alkoi varsin tuskaisesti. Kentän vaikeamman puoliskon, reiät 1-9 Ilonen pelasi neljä yli tehden kahdella par-viitosella tuplabogeyn ja bogeyn. Sisääntulo sujui astetta paremmin, tulos 77 (+5) jätttää suomalaisen kuitenkin tuloslistalla 126:ksi.

urheilu

Jatkoonpääseminen vaatii perjantaina kovan luokan venymistä, ja arviolta tulosta 66-67.

- Raskas päivähän tämä oli, koko päivän parín väärällä puolella. Avaukset osuivat hyvin, kahta lukuunottamatta väyliin. Lähestymisissä työnsin lyöntejä luokattomasti oikealle, kierros lähti niiden kautta väärille raiteille. Sisääntulossa oli jo huomattavasti parempaa peliä, mutta sain koko päivänä aikaan vain yhden birdien. Puttaaminen oli varsinkin iltapäivällä hyvin vaikeaa kun viheriöihin oli sateenkin myötä tullut melkoisesti kasvua.

- Perjantaina ei voi olla kuin yksi suunta, ylöspäin. Jatkoonpääsyyn vaaditaan todella hyvä kierros, kaikki pistetään peliin, Ilonen lupasi kierroksensa jälkeen.

Kilpailua johtaa neljän lyönnin marginaalilla Filippiinien Angelo Que (-8).Vuonna 2007 Ilonen voitti Indonesian avoimet, ykköstila oli ensimmäinen suomalaisgolfarin saavuttama ET:lla ja Aasian Tourilla. Kaudella 2008 hän oli samassa kilpailussa 50:s oltuaan vielä kisan puolivälissä 14:na.

Lähteet: YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat