Liverpool - Real Madrid seuraava tv-peli

Jalkapallon Mestarien liigan YLE Urheilun kevään toinen TV-ottelu on tiistaina 10. maaliskuuta pelattava Liverpool - Real Madrid. Neljännesvälierien toinen osaottelu nähdään suorana TV2:ssa sekä YLE Urheilun internet-sivuilla osoitteessa yle.fi/urheilu.

urheilu

Liverpool lähtee kotiotteluunsa etulyöntiasemasta, sillä se voitti avausosan 25. helmikuuta Santiago Bernabeulla Madridissa maalein 1-0. Voitto-osuman viimeisteli israelilainen Yossi Benayoun.

Anfieldin nurmella saatetaan nähdä suomalaisväriä Sami Hyypiän noustua mukaan Liverpoolin eurokokoonpanoon. Ensimmäistä osaottelua toppari seurasi kuitenkin vaihtopenkiltä.

Vastakkain on kaksi espanjalaista huippuvalmentajaa, jotka ovat kunnostautuneet 2000-luvulla etenkin eurokentillä. Rafael Benitez on valloittanut Liverpoolin peräsimessä Mestareiden liigan vuonna 2005. Sen lisäksi joukkue selviytyi loppuotteluun vuonna 2007. Nykyisin Real Madridia luotsaava Juande Ramos puolestaan voitti Uefa-cupin vuosina 2006 ja 2007 Sevillan kanssa.

Real Madrid ja Liverpool ovat aiempina vuosina menestyneet erittäin hyvin Euroopan arvostetuimmassa seurajoukkuekilpailussa. Espanjalaisseura on voittanut Euroopan cupin tai Mestareiden liigan ennätykselliset yhdeksän kertaa, ja englantilaisseuran tilillä on viisi ykkössijaa. Liverpoolin viimeisin voitto on vuodelta 2005. Real Madrid juhli edellisen kerran vuonna 2002.

Otteluparin voittaja selviytyy Mestareiden liigan puolivälieriin eli kahdeksan parhaan joukkoon. Puolivälierä- ja välieräparit arvotaan 20. maaliskuuta. Pudotuspelivaihe huipentuu 27. toukokuuta Roomassa pelattavaan loppuotteluun.

Liverpoolin ja Real Madridin ottelun selostaa suomeksi Niki Juusela, studioisäntänä on Tapio Suominen. Ruotsiksi ottelun selostaa Chriso Vuojärvi, ja koostelähetyksen toimittaa Antti Ennekari.

Lähteet: YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat