Suora

  • Teroottisia novelleja ja kolmioloikkaa

Koskelan maailmanennätys romukoppaan - kahdesti!

Pikaluistelun maailmancupin 1 000 metrin finaali USA:n Salt Lake Cityssä oli tulostasoltaan hurja. Pekka Koskelan nimissä ollut 1 000 metrin maailmanennätys 1.07.00 rikottiin peräti kahden luistelijan voimin.

urheilu

Ensin nuori, kuukauden päästä 20 vuotta täyttävä yhdysvaltalainen Trevor Marsicano luisteli 1.06.88, mutta hänen jälkeensä sprinttereiden maailmanmestari, yhdysvaltalainen Shani Davis pisteli matkan vielä kovempaa. Marsicanon ME kesti vain hetken, kun kellot pysähtyivät aikaan 1.06,42.

1000 metrin kilpailussa ainoana suomalaisena mukana ollut Mika Poutala luisteli matkan aikaan 1.08,36. Hän oli kilpailun 12:s.

- Kärjen vauhti oli täällä huikea! Mutta myös Mika luisteli hyvin. Hänen luistelussaan alku oli hyvä, mutta hän hiipui lopussa niin, että oma ennätys jäi rikkomatta. Katsotaan mikä on kaiken kaikkiaan tilanne tulevissa MM-kilpailuissa, kun palataan täältä ylhäältä meren pinnan tasolle, kertoi päävalmentaja Janne Hänninen.

1 000 m, miehet

1 Shani Davis (USA) 1.06,42 (Uusi ME)2 Trevor Marsicano (USA) 1.06,883 Denny Morrison (Kanada) 1.07,114 Stefan Groothuis (Hollanti) 1.07,525 Yevgeny Lalenkov (Venäjä) 1.07,976 Keiichiro Nagashima (Japani) 1.08,09

12 Mika Poutala (Suomi) 1.08,36

Lähteet: YLE

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat