Suora

  • Viimeistä viedään
  • Urheiluruutu
  • Urheiluruutu

10 000 askelta päivässä

urheilu

Toimittajan kuntoremontti menee kuin vuoristorata. Välillä on hyvä viikko ja kunto nousee - heti perään saattaa seurata viikko, jolloin käyrä kulkee komeasti alaspäin.Kävin jututtamassa Kuntoliikuntaliiton järjestöliikuntatoiminnanjohtajaa Mika Heinoa, sillä halusin selvittää kuntoilun määrän merkitystä. Onko pakko rehkiä viisi kertaa viikossa, kun vapaa-aika on kortilla?

- Jokaisen omista lähtökohdista pitää asiaa miettiä. Ensin on päästävä liikkeelle. Saattaa tuntua alussa, että liikunnalle löytyy vähän aikaa. Kun aloittaa sillä 1-2 kertaa viikossa, niin pian löytyy aikaa myös kolmannelle ja neljännellekin kerralle. Varmaankin sellainen kolme kertaa viikossa tunti kerrallaan on hyvä aloitus, Heino toteaa.

Oma työni on suurelta osin istumatyötä. Aika kuluu koneen ääressä videoita leikaten ja juttuja kirjoittaen. Otin töihin askelmittarin ja olin itse yllättynyt: kaksi kilometriä hyötykävelyä työpäivän aikana. Heino palautti toimittajan maanpinnalle.

- Jos ajatellaan, että nyrkkisääntö on se 10 000 askelta päivässä, niin se tarkoittaisi sinun kohdallasi (80 cm askelpituus) kahdeksaa kilometriä. Siinä mielessä se kaksi kilometriä on aika vähän, Heino naurahti.

Kun oma hyötyliikuntani on edellä mainitun kaltaisella tasolla, on minun siis parempi pitäytyä vähintään siinä kolmen kerran viikkotahdissa lenkkeilyn tai muun urheilun kanssa.

Heino antoi kiitosta ensimmäisten kuukausien urakalleni. Aloitustapa on ollut oikea, rennosti kävelemällä. Seuraavaksi olisi syytä aloittaa intervalli-harjoittelu, jossa rennon kävelyn yhteyteen otetaan pieniä spurtteja. Avasin tällä viikolla pyöräilykauden, kun lumet ovat suurilta osin sulaneet Helsingin pyöräteiltä. Sama toimii myös pyöräilyssä, joten ylämäkeen mentäessä satsaan pikaiseen kiriin.

PS. Yritän myös lisätä kävelyä töissä. Täytynee jättää auto alimpaan mahdolliseen kerrokseen ja kävellä portaita hissin sijasta...

Jyri Kivimäki, Toimittaja kuntoon

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat