Suora

  • Digital Racing eSM 2020 -karsintasarja, 5. osakilpailu
  • "Uskalla olla oma itsesi!" - lukihäiriö ja ADHD eivät ole estäneet Ronja Savolaista matkalla olympia- ja MM-menestykseen
  • Urheiluruutu

Teronen: Toivotaan, toivotaan, toivotaan…

Globaalisti merkittävästi pelatuissa joukkuepeleissä ovat suomalaiset joukkueet lähes aina olleet kuin radion toivekonsertin kohteita, tosin erolla, että toiveet aika harvoin on pystytty toteuttamaan.

urheilu

Näin on käynyt toistuvasti ani harvaa poikkeusta lukuun ottamatta esimerkiksi jalkapallossa, koripallossa, jääkiekossa, salibandyssä ja jääpallossa, joista toisaalta kolme viimeksi mainittua eivät kovin globaaleja lajeja olekaan.

Usko suomalaiseen palloiluun on julkisuudessa usein niin sadunomaisen lapsekasta, että kysymyksessä täytyy olla jokin itsetunto-ongelma, joka riivaa suomalaisia ulkomaankielisten nimien oikeanlaisen ääntämyksen lisäksi. Senpä vuoksi onkin tervettä, että lentopallomaajoukkue on pystynyt vuosien kehittämisen jälkeen iskeytymään hyvin lähelle maailman huippua vaikka sitä ei siltä niin kovin hirveästi olekaan osattu toivoa. Ehkä juuri siksi?

Koska lentopallolta ei ole yhtäältä osattu toivoa, niin sitä ei myöskään toisaalta jostain syystä osata vielä arvostaa. Kai sitä paremmat toimijat ja toimittajat pitävät vielä sellaisena puulaakilajina, jota pitää pelata huvin vuoksi rannalta tai sitten palokunnassa sammutuskuntoa kohentamassa.. Ymmärrystä miten todella lähellä maajoukkue tällä hetkellä on aivan MAAILMAN KÄRKEÄ, on asenteidenkin vuoksi vaikea löytää.

Huomattavasti helpompi on iloita siitä, että nuoret jalkapalloilijat yleensä pääsivät EM-kisoihin, vaikka siellä odotetusti, mutta ei toivotusti turpiin tulikin. Analyysit, millä alueilla nuoret ovat yhä jäljessä myös maanosan kärkeä, ovat olleet tasolla ”oli kuitenkin hienoa, että pääsimme mukaan kisoihin”. Pyöriskellään vielä eilisen herkkusopassa, kun huominen ei toteutunutkaan.

Onhan eilispäivän ihannoiminen hienoa sekin, mutta sen pitäisi koskea esimerkiksi Paavo Nurmea tai vuoden 1995 jääkiekon MM-joukkuetta, eikä sitä osaa, jolta vasta menestystä voidaan tietyin edellytyksin odottaa. Edellytyksin, joilla ei huippu-urheilussa ole tekemistä pelkästään toivomisen kanssa!

Yksilötasolla enne hyvin tuomittavaa

Ennen vanhaan kun Olympiakomitea valitsi urheilijoita kisoihin, kriteerinä käytettiin ”onnistuessaan mahdollisuus 12 parhaan joukkoon”. Elettiin aikaa, jolloin kisoihin mahtui urheilijoita kaikista jäsenmaista. Nyt pääseminen kisoihin ei ole enää jäsenien kriteerien kautta saavutettaessa.

Aika usein Suomestakin lähetettiin kisoihin urheilijoita, jotka hätäpäissään paljastivat, että tavoite olikin ollut vain kisoihin pääsemisessä, ei suinkaan siellä menestymisessä. Jos medialla olisi silloin ollut käytössään edes jalkapuita, niin moni urheilija olisi moisen suustaan päästäessään päässyt viettämään harjoittelun ja levon suhdetta jalat rei´issä kirkonkylän raitille.

Nyt asenteet ovat sallivampia, erityisesti palloilujoukkueista puhuttaessa tai kirjoitettaessa. Koska ei ole juuri menestymisen perinteitä, niin toivekonsertti esimerkiksi jalkapallossa jatkuu kenties loputtomiin. Toivomisessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta silloin kun se auttaa peittämään realismia ja sen kautta mahdollista kehitystä, niin vaikutukset voivat olla hyvinkin vahingollisia.

Toivominen on yleistä myös jääkiekossa vaikka Suomi onkin siinä maailmanmestaruuden voittanut - kerran. Realismia on, että muutama maa maailmassa jalkaa mestaruudet ja joskus pöydältä tipahtaa Suomellekin. Kehitys ei ole ollut satsausten veroista. Onhan se ihan fakta, vaikka sitä eivät laji-ihmiset haluakaan sulattaa.

Kun suomalaisilta palloilumaajoukkueilta toivotaan, unohdetaan myös yksi perusasia. Kysymys on lopulta kuitenkin yksilöurheilusta ja yksilöiden taidoista, joilla on mahdollista menestyvä joukkue muodostaa! Jos ei ole kykyä voittaa tilanteita henkilö henkilöä vastaan tai ottaa yksilönä vastuuta ja aloitteita, ei joukkuekaan menesty.

Ja jos taitoa ei ole, niin etukäteistoivominen ilman perusteita ei luo harhakuvaa ainoastaan joukkueille, vaan myös niiden yksilöille.

Lentopallossa on nyt mahdollisuus

Sen verran on tullut lentopalloa seurattua alkaen jo ajalta, jolloin Suomi oli ynnämuita, että nykymaajoukkueessa yhdistyvät nyt oikealla tavalla yksilöiden taidot ja uskallus, joiden kautta joukkue on mahdollista syntyä. Sen on vaatinut työtä, mutta työ on ollut ilmeisen oikeansuuntaista.

Oikeastaan tuo mahdollisuus alkoi jo syntyä 1970-luvulla, jolloin tuli Reino Kososen Pieksämäen ja Kososen ja Heikki Montosen maajoukkueen kanssa kierrettyä lentopallomaailmaa. Taitojen mahdollinen syntymisen perusta oli ikään kuin aistittavissa, vaikka veikin aika pätkän ennen kuin tarvittavat taidot yhdistettynä menestymisen uskallukseen nyt ovat tulleet uudessa polvessa esille.

Ehkä lentopallomaajoukkuetta on myös auttanut se, että se on ollut tavallaan tämän ”toivotaan, toivotaan”-konsertin ulkopuolella. Rantapallopeli on päässyt livahtamaan julkisuuden itsetunto-ongelmien sivuitse ja kehittymään kaikessa rauhassa.

Ja nyt se on erittäin laajalti huipputasolla pelattavassa olympialajissa hyvin lähellä maailman todellista huippua. Jos ei sitä joku ole huomannut!

Arto Teronen (siirryt toiseen palveluun)Lue muita Arto Terosen kolumneja (siirryt toiseen palveluun)

Kirjeikoni

Tilaa Yle Urheilun uutiskirje ja muita uutiskirjeitä!

Saat Ylen parhaat sisällöt suoraan sähköpostiisi! Tilaa niin monta kirjettä kuin haluat!

Siirry tilaamaan

Suosittelemme

Tuoreimmat