1. yle.fi
  2. Urheilu
  3. urheilu

Triathlonistit hyvillä mielin ennen Ironmania

Triathlonistit Tiina Boman ja Jarmo Hast starttaavat Hawaijin Ironmanin pro-sarjaa lauantaina. Edessä Bomanilla ja Hastilla on 3,8 kilometrin uinti, 180 kilometrin pyöräily ja päälle täysimaraton.

Suomalaiskaksikon valmistautuminen on mennyt suunnitelmien mukaan ja molemmat ovat valmiita kilpailuun. Aikaeroon totuttautuminen on sujunut suunnitelmien mukaan, eikä kuumuus ja korkea ilmankosteuskaan huolestuta suomalaisia.

- Kyllä tässä on ihan hyvät ja rennot tunnelmat. Kisajännitystä on lievitetty kortinpeluulla ja keskinäisellä huumorilla. Nyt alkaa jännitys nousta ja viimeisenä yönä tuskin tulee juurikaan unisilmään. Lähden kilpailuun tekemään sen minkä osaan. Täällä on viivalla 40-50 naista, jotka voivat hyvänä päivänä olla mitaleilla, kaikki on mahdollista, Boman toteaa.

Hast starttaa ensimmäiseen Ironmaniinsa.

- Ensimmäinen Hawaijin Ironman tuo oman värinsä kilpailuun. Onhan täältä vanhoilta jermuilta kuullut kaiken moista legendaa, mutta niihin voi suhtautua osittain huumorilla. Tämä on yksi kisa muiden joukossa ja olen saanut hyviä ohjeita ja vinkkejä kilpailuun mm. Pauli Kiurulta. Soitellen en lähde sotaan, mutta en toisaalta ole asettanut itselleni mitään marginaalia kilpailuun, ihan kaikki on mahdollista, kertoilee Hast.